Suomessa on tilastojen mukaan noin 1,2 miljoonaa yksin asuvaa. Määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Monet yksineläjät ovat joko nuoria tai iäkkäitä ja joku osa heistä on varmasti myös yksinäisiä.
Yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi täysin eri asiaa. Yksinolo on usein tietoinen ja vapaaehtoinen valinta. Se voi olla myös varsin positiivinen ja yksilön kehittymiseen innostava kokemus, mikäli se ei liity yksinäisyyden kokemiseen.
Yksinäisyys sitä vastoin on useimmiten pakotettu tila ja negatiivinen kokemus. Yksinäinen ihminen kaipaa yhteyttä toisiin, mutta jos sitä ei ole syystä tai toisesta saatavilla, se aiheuttaa surua, tyhjyyttä ja ulkopuolisuutta. Toki yksinäisyyden kokemus voi syntyä myös seurassa tai parisuhteessa, jos henkilö ei koe olevansa aidosti yhteydessä toisiin.
Yksinolo voi siis olla arvokas ja elvyttävä tila, mutta yksinäisyys muistuttaa meitä ihmisen perustarpeesta kuulua johonkin ja tuntea yhteyttä muihin.
Minulla on nyt kolmen viikon kokemus yksin elämisestä ulkomailla. Jo näin lyhyessä ajassa olen tiedostanut mahdollisuuden itsetutkiskeluun ja ihmisenä kehittymiseen.
Tilapäinen yksin eläminen ei siis kohdallani ole ollut eristäytymistä, vaan arvokasta aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista ja latautua uudelleen. Tosin yksinolon ensimmäisinä päivinä ajatukset rupesivat helposti kiertämään, joka johti yliajatteluun ja negatiivistenkin asioiden vatvomiseen. Jatkuessaan tämä olisi voinut tuottaa ahdistusta.
Yksin oleminen, joka ei kuitenkaan siis liittynyt yksinäisyyden kokemukseen, oli minulle hyödyllistä niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Itsetuntemukseni vahvistui ja sain aikaa pohtia arvojani, tavoitteitani ja tunteitani ilman ulkoisia vaikutteita.
Pyrin kehittämään syvempää ymmärrystä siitä, kuka olen ja mitä vielä haluan elämässäni. Tämä prosessointi, kuten ihmisenä kehittyminen yleensäkin, on melkoisen haastavaa ja vaatii hiljaisuutta. Sen tähden jokaisen olisi hyvä käydä aika ajoin ”luostarissa” miettimässä näitä asioita. Taka-alalle pitäisi jättää myös pohdinta siitä, mitähän muut ajattelevat, jos teen näin tai näin.
Kohdallani ihmissuhteiden tärkeyden tiedostaminen lisääntyi entisestään. Yksin ollessani pysähdyin pohtimaan, kuinka paljon rakastan ja arvostan läheisiäni ja ystäviäni sekä heidän kanssaan viettämääni aikaa. Tämä johti syvään kiitollisuuteen ihmissuhteistani, erityisesti puolisooni, lapsiin ja lastenlapsiin ja toki myös ystäviini ja sukulaisiini. Toivottavasti pystyn vaalimaan niitä jatkossa entistä paremmin. Rakkauden ja arvostuksen antaminen ja saaminen ovat entistä tärkeämpiä elämässäni.
Yksinoloni kehitti kykyäni olla rauhassa itseni kanssa, mikä vahvisti pärjäämistäni vieraassa ympäristössä. Stressittömyys antoi tunteen, että kyllä minä selviän arjen niin pienistä kuin vähän suuremmistakin haasteista.
Hyvä suhde itseen on tärkeä osa hyvinvointia ja se heijastuu myös muihin suhteisiin. Uskon, että kehityin pikkuriikkisen ihmisenä ja olen hieman empaattisempi ja kokonaisempi tänään. Koen, että olen edelleenkin valmis oppimaan uutta ja kehittymään ilman itsearvostukseni horjumista.
On tärkeää huomata, että yksinolon kokemus on hyvin yksilöllistä. Joillekin yksinolo voi olla positiivinen kokemus, joka mahdollistaa levon, itsetutkiskelun ja uusien taitojen oppimisen. Tasapaino yksinolon ja sosiaalisen vuorovaikutuksen välillä on avain hyvinvointiin.
Aulis Kankare
yrittäjä