Akaa Futsal tuttuun tapaan SoVoa parempi

0
Pelin loppupuolella valkoasuinen SoVo ahdisteli Akaan maalia monilla vaarallisilla hyökkäyksillä. Kuvassa kotijoukkueen pelaajista Valmir Seferi (8), Valdrin Rashica (11) ja Arber Istrefi (maalin takana) sekä akaalaisista Iiro Vanha, Tero Intala, Henri Alamikkotervo ja maalivahti Juha-Matti Savolainen.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron Voima Futsalin kuluvan kauden pisin voittoputki katkesi viiden kierroksen jälkeen, kun Akaa Futsal kävi monitoimitalossa varmistamassa runkosarjan ykköstilansa 4–1 (3–0) voitolla. Ottelu oli SoVolle runkosarjan viimeinen kotikentällä.
Vahvan kauden pelanneelle Akaalle voitto oli seitsemäs peräkkäinen. SoVoa vastaan pelaamissaan liigaotteluissa akaalaiset ovat nyt ottaneet 21 voittoa peräjälkeen.
Vierasjoukkue aloitti maalinteon ensimmäisellä peliminuutilla ja onnistui avausjaksolla vielä kahdesti. Lopullisen ratkaisun makua oli ilmassa toisen jakson kolmannella minuutilla, kun Tero Intala siirsi iltapäivän toisella osumallaan Akaan neljän maalin johtoon.
Syyskierroksella Akaassa (kotijoukkue voitti 2–1), sekä kertaalleen FC Kemiä ja Mad Maxia vastaan SoVo oli jäänyt yhteen maaliin, mutta ei vielä kertaakaan tämän kauden aikana tyystin ilman osumia.
Eikä jäänyt tälläkään kertaa, siitä piti huolen SoVo-kapteeni Arber Istrefi, kun peliaikaa oli jäljellä hieman runsaat kuusi minuuttia. Valmir Seferi lähetti omalta puolustusalueelta pitkän avaussyötön ja Istrefi pääsi nokikkain Akaa-vahti Juha-Matti Savolaisen kanssa. Tuossa tilanteessa edes huippuottelun pelannut Savolainen ei pystynyt venymään torjuntaan, vaan liigan maalintekijätilastoa johtava Istrefi kirjautti tililleen kauden 34. maalinsa.
Kavennuksestaan lisävirtaa saaneena SoVo kehitteli loppuminuuteille kelpo kirin ja työllisti Savolaista monilla laadukkailla laukauksilla, mutta enempää maaleja somerolaisjoukkue ei enää onnistunut saamaan aikaiseksi.

Suoritus jäi vähän piippuun

SoVon päävalmentaja Valdrin Seferi totesi suojattiensa lähteneen tosimielellä haastamaan sarjan kärkijoukkuetta, mutta vireystila ei ollut aivan paras mahdollinen:
– Joukkueessa on ollut vähän flunssa-aaltoa, niin että kaikki pelaajat eivät olleet ihan parhaassa vireessään. Ehkä muutenkin pelaamisestamme puuttui vähän sellaista parasta kipinää, jota Akaan tasoisen joukkueen voittamiseen tarvittaisiin. Suorituksemme jäi niin sanotusti ”vähän piippuun”, Seferi havaitsi.
Akaa on ollut somerolaisjoukkueelle pitkään voittamaton vastustaja, mutta SoVo-luotsi ei ole menettänyt uskoaan siihen, etteikö akaalaistenkin kellistäminen voisi olla mahdollista:
– Tällä kaudella pelasimme jo Akaan isolla kentällä erittäin tasaisen ottelun heitä vastaan, eikä tämä kotipelikään meiltä huono suoritus ollut. Nyt emme vain saaneet monista hyvistä maalipaikoistamme riittävän usein palloa Savolaisen selän taakse. Kaiken osuessa kohdalleen Akaan voittaminenkin on varmasti mahdollista, Seferi vakuutti.
Seuraava Akaa – SoVo –taistelu on edessä jo pudotuspelien välierävaiheessa, mikäli runkosarjan kärkinelikko raivaa tiensä puolivälieristä eteenpäin.

SoVolle toiseksi paras runkosarjasijoitus

Akaa Futsal voittaa runkosarjan toisella kaudella peräkkäin ja FC Kemin sekä Valkeakosken Mad Maxin keskinäinen järjestys kakkos- ja kolmossijoilla ratkeaa tulevana lauantaina pelattavalla runkosarjan päätöskierroksella.
Neljättätoista liigakauttaan pelaava SoVo tulee ensimmäistä kertaa sijoittumaan runkosarjassa neljänneksi. Aiemmista kausista parhailla tilille on kertynyt yksi kolmos- ja neljä viitossijaa. Myös SoVon runkosarjan pistelukema (vähintään 43) tulee olemaan seurahistorian toiseksi korkein.
Runkosarjan päätteeksi SoVo kohtaa Golden Futsal Teamin tämän kotikentällä Espoossa. Valmentaja Seferi ennakoi, että somerolaisjoukkueelta saatetaan silloin nähdä kentällä ”mielenkiintoinen kokoonpano”:
– Meillä on useampi pelaaja yhden varoituksen päässä korttitilin täyttymisestä ja saattaa olla, että kaikkia parhaita pelaajia ei nähdä Espoossa kentällä.

Futsal-Liigan sarjatilanne:

Akaa F. 21 18 2 0 1 115- 33 58
FC Kemi 21 17 1 0 3 108- 44 53
Mad Max 21 16 0 2 3 139- 48 50
SoVo F. 21 13 1 2 5 101- 65 43
TPK 21 11 1 1 8 75- 77 36
Vieska F. 21 7 4 4 6 79- 74 29
VehU 21 5 2 1 13 47- 96 20
GFT 21 5 1 2 13 52-101 19
________________________________
Riemu 21 4 2 2 13 61- 89 18
PJK 21 3 4 1 13 63-104 18
————————————–
ToPV 21 5 0 2 14 61-105 17
_________________________________
KaDy 21 3 1 2 15 56-121 13

Runkosarjasta pelaamatta yksi kierros. Kahdeksan parasta joukkuetta pudotuspeleihin ja viimeistä edelliseksi jäävä liigakarsintaan. Kampuksen Dynamon putoaminen Futsal-Ykköseen on jo varmistunut.

Pistepörssin kärki: Arber Istrefi (SoVo) 34+19=53, Justus Kunnas (Mad M.) 33+17=50, Enderson Suarez (Kemi) 23+16=39, Eetu Kaikkola (Mad M.) 23+9=32, Aleksi Pirttijoki (Akaa) 19+12=31, Iiro Vanha (Akaa) 19+12=31.

SoVon tehosaldot:

Arber Istrefi 1+0= 1 (+1/-2=-1)
Valmir Seferi 0+1= 1 (+1/-4=-3)
Rinor Karaca (+1/-1=0)
Adonis Sfishta (+1/-1=0)
Mourad Amehri (+0/-0=0)
Antti Korhonen (+0/-2=-2)
Muslim Markhiyev (0+/-3=-3)
Valdrin Rashica (+0/-3=-3)
(Vaihdossa: Lirim Myrtaj, Samuli Laine)
Maalivahti: Anwar Abdi; peliaika 36.39 min (+1/-4)
(Vaihdossa: Nevzat Mustafa, Niko Rikkilä)
Kumulatiiviset rikkeet: SoVo 7, Akaa 2
Yleisömäärä: 95