
Teksti Juha Laakso
Someron ja Forssan joukkueet ottivat toisistaan mittaa ysipallobiljardin ensimmäisessä ”Forssa vastaan Somero Cupissa”. Someron keilahallin pool-biljardipöydillä käyty vuoden 2025 hegemoniakamppailu päättyi forssalaisten 5–2 voittoon.
Naapurusten välisessä mittelössä mukailtiin samaa pelijärjestelmää kuin pitkät perinteet omaavassa, Euroopan ja Yhdysvaltojen joukkueiden välisessä ”Mosconi Cupissa”. Sekä Forssa että Somero nimesivät otteluun nelihenkiset joukkueet, jotka pelasivat toisiaan vastaan täysinä joukkueina, sekä kaksin- ja nelinpeleissä.
Avausottelu eteni mies miestä vastaan kierroksina erä kerrallaan. ”Paras yhdeksästä” -systeemillä Someron joukkueesta voittoihin ylsivät Olli Lehtinen ja Mika Salminen, mutta Cup-ottelun ensimmäisen voittopisteen kirjautti nimiinsä viisi erävoittoa saavuttanut Forssa.
Myös ensimmäisissä kaksinpeleissä voitot menivät Forssaan, kun Jarno Rautanen kukisti Lehtisen (5–1) ja Janne Suominen Jani Lehdon (5–2). Tuossa vaiheessa pisteet olivat siis Forssan hyväksi jo 3–0 ja somerolaiset alkoivat olla niin sanotusti pakkovoiton edessä mieliessään yhä tavoitella ottelun kokonaisvoittoa.
Sevon pitkitti voittotaistelua
Ensimmäisessä nelinpelissä Somero onnistuikin kaventamaan tilanteen 1–3:een, kun Lehtinen ja Jaska Sevón päihittivät vastustajinaan olleet Suomisen ja Mika Nurmen (5–2). Jälkimmäinen nelinpeli eteni 4–4 lukemiin asti tasaisena, mutta Forssan kaksikon (Rautanen, Samu Parilo ) vietyä Salmista ja Lehtoa vastaan ratkaisuerän nimiinsä, forssalaiset siirtyivät kokonaispisteissä 4–1 johtoon.
Koko ottelun voitto oli siten katkolla seuraavassa kaksinpelissä, jossa olivat vastakkain Someron Sevon ja Forssan Nurmi. Jälkimmäinen rynni alussa kolmen erävoiton karkumatkalle, mutta huikeaan taisteluun virittäytynyt Sevon nousi lopulta 5–4 voittoon, kaventaen kokonaispisteet 2–4:een.
Tiukka vääntö nähtiin myös seitsemännen kierroksen nelinpelissä, kun Salminen ja Lehto havittelivat Somerolle kolmatta voittopinnaa Suomista ja Rautasta vastaan. Ratkaisevassa yhdeksännessä erässä forssalaiskaksikko oli parempi ja sinetöi (5–4) voitollaan Forssalle 5–2 voiton ja samalla ensimmäisen Cup-tittelin.
Somerolla nähty pelinavaus oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma, jolle joukkueet kaavailivat saman tien jatkoa vuoden 2026 turnauksena Forssan keilahallissa.