– Haikealta tuntuu, mutta on tätä odotettukin. Suuntaamme myöhemmin abiristeilylle ja Tallinnaan, jossa olemme hotellissa yötä. Illalla on keikkoja. Esiintymässä on muun muassa Isac Elliot ja Ege Zulu , viinirypäleiksi pukeutuneet kaverukset Eerika Haalijoki , Elina Jaakkola ja Vilma Vannas kertovat abipäivän ohjelmasta.
Tallinnaan kokoontuu suuri joukko abiturientteja ympäri Suomen. Juhlinnan jälkeen alkaa lukuloma ylioppilaskirjoituksia varten.
– Suunnitelma on, mutta ei mikään liian tiukka. Päivittäin on tarkoitus opiskella, Vannas sanoo.
Ulkona poikiensa Akseli Hakamäen ja Nuutti Vartemaan iloa seurasivat äidit Miia Nokka ja Nina Vartemaa.
– On tämä haikea paikka. Tähän saakka on ollut niin selkeää, mutta nyt kaikki on jatkossa auki. Odottavaisin mielin saa seurata, mihin tulevaisuus lapsen vie, Nokka tuumii poikansa Akseli Hakamäen tulevaisuutta.
Vartemaa kertoo, että nuorten miesten asut, Jack Daniels -viskipullot, on tehnyt isoäiti Liisa Kanasuo .
– Paikallisesti on puvut tehty, somerolaisesta liikkeestä hankittu kankaat ja kunnia isoäidille suunnittelusta ja ompelusta.
Someron lukiosta kohti lukulomaa lähti tänä vuonna 49 abiturienttia.

