Kaupungin uusi kiinteistöstrategia saatiin valtuustossa hyväksyttyä. Keskustelua käytiin joillekin kohteille merkityistä korkeista taseista, kiinteistöjen jälleenhankinta-arvoista ja Jonkkalan kohtalosta.
Riitta Lehtinen (sd.) ja Mikko Virtanen (kesk.) nostivat esille ihmetyksen korkeista taseluvuista ja vaativat niiden tarkastamista ja edelleen päivittämistä strategiaan.
– Miljoonat pois vääristä paikoista. Siellä on esimerkiksi Lamminniemen pihalla varasto, jonka taseeksi on merkitty yli kaksi miljoonaa. On aika rehvakas varastorakennus. Voiko strategian lukuihin ollenkaan luottaa?, Lehtinen ihmetteli.
Juha Salo (ps.) sanoi, että kiinteistöstrategiaa on päivitettävä jatkuvasti, jotta tiedetään missä mennään.
– Kiinteistöissä on paljon rahaa kiinni ja uusi päiväkoti on kallis 5,5 miljoonaa. Jälleenhankinta-arvo on kuitenkin jotakin aivan muuta. Täytyy tietää mistä on pidettävä huolta. Samoin on tiedettävä millä arvoilla kiinteistöjä viedään yhtiöön.
Jaakko Salo (ps.) totesi, että suurin osa kiinteistöistä jää kaupungin omaksi huoleksi.
– Uusia tehdään, vaikkei nykyisistäkään pidetä huolta. Se on nähty esimerkiksi vuokra-asuntojen kohdalla.
Valtuusto päätyi äänestykseen Jonkkalan jatkokäytöstä. Riitta Lehtinen ja Minna Kotti (sd.) esittivät, että terveyskeskusmäellä sijaitseva Jonkkala merkittäisiin jatkossa Taiteen taloksi, ja että se tulisi taiteilijoiden ja kulttuurin käyttöön.
– Varha ei tule Jonkkalan vuokrasopimusta jatkamaan. Siellä olisi hyvää tilaa paikkakunnan taiteilijoille. Meillä on täällä nimekkäitä taiteilijoita, joiden työskentelyä olisi tuettava, eikä loputtomiin vain ratsastettava edesmenneiden nimiä hyödyntäen, Kotti sanoi.
Valtuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen (kesk.) vastasi, että Varhan jatkoaikomukset on odotettava ennen uusia päätöksiä.
– Jos Varha ei vuokraa, voisi Jonkkalalle olla esitetty käyttötarkoitus. Mutta Varha tulee tarvitsemaan esimerkiksi toimistotiloja Lamminniemen tyhjentymisen jälkeen.
Lehtinen esitti, että Varhan päätöksestä riippuen, Jonkkala korvamerkittäisiin Taiteen taloksi ja vuokrattaisiin jatkossa taiteilijoiden työskentelyyn. Ehdotus kuitenkin kumottiin äänin 27-8.