
Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Somerolainen Kaurakedon Kyljys pääsi toisen kerran kuluvalla kaudella pelaamaan salibandyn Länsirannikon alueen miesten viitosdivisioonan turnauksen kotikentällään monitoimitalossa.
Kyljyksen päiväsaldoksi muodostui kolmannessa peräkkäisessä turnauksessa voitto ja tappio, mikä riitti säilyttämään joukkueen aseman sarjan kärkinelikossa.
Aamupelissä Kyljys kieputteli railakkaan 10–2 (5–0, 3–1, 2–1) voiton turkulaisesta Shankersista. Olli Kanerva avasi kotijoukkueen maalihanan heti ensimmäisellä minuutilla ja yhdentoista minuutin pelin jälkeen Kyljys liiteli jo 5–0 johdossa.
Toisessa ottelussaan somerolaiset kohtasivat paraislaisen Sc JpS:n, joka karkasi päätöserässä 5–2 (0–1, 1–1, 1–3) voittoon. Juho Pettersson hilasi vajaat yhdeksän minuuttia ennen loppua Kaurakedon yhden maalin päähän (2–3), mutta JpS vastasi vielä kahdella lisäosumalla ja ratkaisi kamppailun edukseen.
Mäkelä Kyljyksen pistekärkenä
Shankers ja Sc JpS kamppailevat kahdentoista joukkueen sarjassa samoista kärkipään sijoituksista Kyljyksen kanssa. Shankersin somerolaiset ovat kukistaneet kahdesti selkein maalieroin (6–1, 10–2) ja JpS on ollut Kyljystä vastaan niskan päällä molemmissa kohtaamisissa (5–1, 5–2).
Parhaana kyljysläisenä sarjan pistepörssissä kymmenentenä jatkava Pietari Mäkelä kartutti kotiareenalla pistetiliään kolmella (2+1). Anssi Virta kirjautti nimiinsä viisi (2+3) ja Jari Virolainen neljä (2+2) tehopinnaa.
Muista Kyljyksen pelaajista kotiturnauksessa saivat tehopisteitä tililleen Pettersson (2+1), Markus Lehtonen (2+0), Johannes Malmstedt (1+1), Kanerva (1+1) ja Jukka Eeva (0+2). Somerolaismaalia vartioi molemmissa otteluissa Mika Backman, jolle tilastoitiin 27 torjuntaa.
Kyljys saa myös seuraavan, maaliskuun 8. päivänä pelattavan turnauksen järjestettäväkseen Monarille. Sen jälkeen pelataan vielä kaksi turnausta, ennen kuin runkosarjan lopulliset sijoitukset ovat selvillä.
Lohkon kaksi parasta joukkuetta lunastavat paikan ensi kaudeksi nelosdivisioonaan. Sijoille kolmannesta kuudenteen päätyvät joukkueet puolestaan jatkavat kauttaan nousukarsinnassa. Tällä hetkellä Kyljys on kolmen pisteen päässä kakkossijasta ja pisteen edellä seitsemäntenä olevaa joukkuetta.