Kävin alakouluni pienessä kyläkoulussa Lahden ja Pyölin kylien rajalla Lahden koulussa. Sitä ei enää ole olemassa. Koulu yhdistettiin ensin Pitkäjärven koulun kanssa vuosiksi 1997–2013, kunnes lakkautettiin kokonaan vuonna 2014.
Paljon tätä ennen oli synnyinkotini naapurista jo lakkautettu Lehtimäen kansakoulu vuonna 1971. Lähikouluun olisi ollut matkaa kotiovelta reilu 100 metriä. Lahden kouluun kilometrejä kertyi noin 10. Kuljin kouluun taksilla ja linja-autolla.
Alakoulussani oli kolme opettajaa, yksi jokaiselle kahden yhdistetyn vuosiluokan ryhmälle. Lisäksi meitä opetti kiertävä englannin kielen opettaja ja toisinaan myös liikunnassa.
Olin viidennellä luokalla, kun Lahden ja Pitkäjärven koulujen yhdistäminen alkoi. Se oli lapsen mielessä ristiriitaista aikaa.
Meitä lapsia yhdistäminen taisi hieman jännittää. Isommalta Pitkäjärven koululta oli tulossa uusia oppilaita pieneen kouluumme. Opettajilla oli paljon järjesteltävää. Muutos sujui lopulta aivan sujuvasti. Opetus jatkui ja me lapset ryhmäydyimme ja saimme toisistamme uusia ystäviä.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki negatiivisuus asian ympärillä oli lähtöisin aikuisista. Emme me lapset osanneet ajatella koulun yhdistämisessä ja uusien kaverien saamisessa olevan mitään uhkaavaa. Mikään ei ollut päättymässä, asiat koulussa vain hieman muuttuivat.
Ristiriitaiset tunteet, pelot ja epäluuloisuus syntyivät vanhempien ja opettajien käytöksestä. Jotkut vanhemmista eivät hyväksyneet muutosta laisinkaan. Protestina lapsia siirrettiin uusiin kouluihin ja ympäristöihin. Oli kauhistelua ja päivittelyä. Lapsen mielessä niitä oli vaikeaa ymmärtää ja hahmottaa. Mitä pahaa minulle nyt tapahtuu, kun tämä muutos tulee, miksi aikuiset ovat niin hermona? En ymmärtänyt vastakkainasettelua, jota lietsottiin. Hetken aikaa, ennen tilanteen rauhoittumista, olivat olemassa ”me ja ne”. Me Lahden koululaiset ja ne toiset Pitkäjärvellä.
Nyt Somerolla on jäljellä enää kaksi kyläkouluksi luokiteltavaa opinahjoa. Pitkäjärvestä ei syystä tai toisesta niin puhuta, mutta Oinasjärvi sen sijaan on esillä tuon tuostakin. Somerniemellä Oinasjärven koulua käyvät lapset, koulun henkilökunta, lasten perheet ja koko kyläyhteisö ovat olleet helisemässä jo vuosia. Löysässä hirressä roikottamista on jatkettu.
Kyläkoulujen opettajien vähentämisiä ja koulujen lakkauttamisia perusteellaan oppilaiden vähyydellä ja rahalla. Kyllä ne ovat painavia perusteluja, mutta eivät aina koko totuus. Vaihtoehtojakin voi löytyä, jos halukkuutta ja joustavuutta on, etenkin päättäjillä ja virkamiehillä. Vaihtoehtojen toteuttaminen monesti vaatii tekijöiltään hyvin paljon, mutta onnistuessaan ne voivat luoda jotakin ainutlaatuista.
Vuosina 2023 ja -24 toteutettiin valtakunnallinen Verkostoperuskoulu -hanke. Sen keskiössä olivat perusopetus ja verkostoituminen yli kuntarajojen. Tavoitteena on ollut kehittää kuntien ja opetuksen järjestäjien yhteistyötä, turvata alueellisen perusopetuksen saatavuutta sekä opetuksen monipuolisuutta paikkakunnilla, jotka taistelevat samojen ongelmien kanssa kuin Somero.
Hankkeen tuloksena huomattiin, että kuntarajat ylittävällä yhteistyöllä voi saada paljon aikaiseksi. Opintokokonaisuuksia voi ajatella järjestettävän uusilla tavoilla, jos koulu kohtaa henkilökuntavajeen. Kiertävä opettaja joissakin oppiaineissa on edelleen vaihtoehto. Nykyteknologiakin mahdollistaa paljon. Joitakin opintosisältöjä voi opiskella useammassa paikassa samaan aikaan niin, että opettaja on ruudun toisella puolella. Tällöin luokkahuoneessa oppilaiden kanssa voi olla esimerkiksi koulunkäynnin ohjaaja.
Oppilaita voi saada hyvään kyläkouluun lisää kuntarajojen ulkopuolelta. Oinasjärven koulu sijaitsee lähellä Lohjan ja Salon kuntarajoja. Eritoten Lohjan kaupungin puolella sijaitsevassa Pusulassa kyläkoulua ei enää ole. Siellä mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkin edelleen asuu lapsiperheitä. Hyönölä, Leppäkorpi ja Marttila ovat kyliä siinä missä Oinasjärvikin, välissä vain kulkee karttaan piirretty viiva.
Miksi lapset Oinasjärven ympärillä levittäytyvältä kuntarajat ylittävältä alueelta eivät voisi suunnata somerolaiseen kyläkouluun? Varsinkin, kun siellä toimii innostunut vanhempainyhdistys, kerhotoimintaa pikkulapsiperheille ja opetuksessa huomioidaan erityispiirteenä melko vahvastikin taidekasvatus.
”Ei huono”, sanoisi pääkaupunkiseudulla asuva, ylisuureen kouluyksikköön lapsensa joka aamu hukkaava vanhempi, joka harkitsee muuttoa väljemmille vesille. Ja jos yhteistyö epäilyttää, on siihenkin olemassa jo työkalu. Verkostoperuskoulu -hankkeen aikana ilmeni tarve saada tietoa yhteistyöstä, joten Kuntaliitto julkaisi kuntien yhteistyön tukemiseksi raportin; Perusopetuksen järjestäminen kuntien yhteistyönä (2024). Ei muuta kuin lukemaan.
Oli lopputulos näissä kyläkouluasioissa mikä tahansa, toivoisi, että aikuiset ihmiset muistaisivat, ketkä tässä pelissä ovat pelinappuloina. On aikuisten velvollisuus ottaa vastuu siitä, että lapsilla on turvallinen ja positiivinen olo heidän koulutaipaleensa ensimmäisinä vuosina. Lapset ovat järjestäen avoimia, uteliaita ja elämänmyönteisiä kapistuksia. Näiden ominaisuuksien olemassa oloa meidän vanhempien olisi vaalittava.
Kira Kauppi, toimittaja