Mummu ei ole enää täällä

0
Miten kertoa lapselle kuolemasta? Suoraan kysymykseen suora vastaus lapsen ikä huomioiden.

Miten kertoa lapselle kuolemasta?

Kaksikko Sinituuli Viljanen ja Keanne van de Kreeke on tehnyt jatkoa lastenkirjalle Miksi mummu ei ole enää minun mummuni ? Se kertoi isovanhemman muistisairaudesta ja miten lapsi kokee rakkaan henkilön poishiipumisen.

Nyt julkaistun uuden kirjan Miksi mummu ei ole enää täällä aihe on kuolema. Kirja kertoo läheisen kuolemasta, menetyksestä ja surusta lapsen näkökulmasta.

Se toi kirjan kuvittajalle somerolaiselle Keanne van de Kreekelle mieleen oman lapsuuden ja rakkaan ihmisen menetyksen.

– Kuvia tehdessäni mieleen nousivat muistot serkkuni kuolemasta. Olin silloin yhdeksänvuotias. Minulle sanottiin, että hän nukahti pois. Itkin paljon. Minua pelotti mennä nukkumaan. Veli tuli sängyn viereen kurkkaamaan ja tarkistamaan, hengitänkö, kertoo van de Kreeke.

Kuolema on lopullinen. Van de Kreeke sanoo, että lopullisuutta on vaikea selittää lapselle, mutta myös vaikea siirtää kuviin.

Nyt julkaistu kirja pohtii, miten vanhemmat voivat jutella kuolema-aiheesta lasten kanssa.

– On tärkeää vastata lapsen kysymykseen suoraan, lapsen ikä huomioiden. Jutella ja kysellä, miltä tuntuu. Kertoa, että saa itkeä ja suuttua. Rakasta ihmistä ei enää ole, mutta muistoissa hän elää.

Suru jättää alleen kuin talven lumi ja pakkaset.

Kirjassa on otettu avuksi luonnon kiertokulku ja vuodenajat. Syksyn jälkeen tulee talvi. Ikävä vyöryy päälle lumimyrskyn lailla. Lumi hautaa alleen; paikkaan, jossa on kylmää, kurjaa ja pimeää.

Suru takertuu kiinni, eikä ole päästää irti. Suru on kuin pakkanen, joka jäädyttää kaiken. Se palelluttaa. Se kylmettää ilon, värit ja naurun. Tuntuu kuin talvi muuttaisi asumaan, koska mummua ei ole enää.

Lapsen suru on suuri, kun läheinen ihminen on yht´äkkiä poissa. Mihin hän meni, miksi ei palaa.

Mutta pikkuhiljaa suru muuttaa muotoaan. Aurinko alkaa pilkistää, tulee kevät, siemenet itävät ja on uuden alku. Lopulta kesä värähtää eteen ja mieleen tulee eletty aika mummun kanssa.

– Yhdessä voi pohtia, mitä konkreettista ihmisestä jää eloon kuoleman jälkeen. Esimerkiksi esineet ja valokuvat, mutta myös hetket ja tunnelmat rakkaan ihmisen kanssa, miettii van de Kreeke.

Suru alkaa helpottaa. Ensin tulee kevät ja sitten kesä.

Raisiolainen Sinituuli Viljanen kirjoitti kirjan muistisairaudesta, koska kaipasi välinettä, miten kertoa lapsilleen äitinsä sairastuessa muistisairauteen. Nyt hän kertoo kuolemasta.

Viljanen on kirjoittanut yli kymmenen lastenkirjaa, jotka useimmat käsittelevät tunnetaitoja.

Sinituuli Viljanen on kirjoittanut useita tunnetaitoihin liittyvää lastenkirjaa. (kuva TS/Jane ILtanen)

– Emme ole puhuneet jatkosta. Yhteistyö kyllä kiinnostaa, sillä meidän ajatuksemme kulkevat luontevasti yhteen ja jatkamme toinen toistemme ideoita, sanoo kuvittaja van de Kreeke.

Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös turkulaisen kirjailijan Veera Vähämaan kanssa. On syntynyt lasten seikkailukirjoja, mutta myös opetusmateriaalia Turun kaupungille.

– Hänen kanssaan olen tehnyt myös kirjaa tunteista. Se on viimeistelyä vaille valmis, selvittää kuvittaja.

Somerolaisella taiteilija Keanne van de Kreekella on monta rautaa tulessa.

Keanne van de Kreeke jatkaa myös kuvataiteen opetustöitään Somerolla ja Salossa.

Ikuisuusprojektinsa kirja puuveneen syntymisestä, elämästä ja elosta käytön jälkeen sai John Nurmisen Säätiöltä rahoitusta. Kirjan on tarkoitus ilmestyä ensi kesänä. Teoksessa on valokuvia ja kuvituksia. Siihen on koottu ihmisten tarinoita veneisiin liittyen.

Kirjaa ovat koonneet yhdessä taiteilija Keanne van de Kreeke, valokuvaaja Andrea Vannucchi ja organisaatiokonsultti ja sirkustaiteilija Vesa Purokuru, joka on muun muassa kirjoittanut kirjaan runoja.