
Myös koulukeskuksen käytännöissä olisi petrattavaa
Uusi nuorisovaltuusto päätti ensimmäisessä kokouksessaan tarttua kunnolla päätöksentekoon. Puheenjohtaja Luukas Kyyrän ehdotuksista syntyi neljä aihetta, joita nuorisovaltuusto puskee eteenpäin: lukiolaisille avoin kulkuoikeus Kiiruun koulurakennukseen, ilmainen välipalatarjoilu opiskelijoille, paremmat tuolit sekä nuorisovaltuuston edustajalle puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginvaltuuston kokouksiin.
– Pidämme kyllä huolen, etteivät asiat jää vain ajattelun tasolle. Jotain konkreettista on myös tapahduttava, painottaa puheenjohtaja.
– Nuorisovaltuusto ei ole vitsi.
Nuorisovaltuustoilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginvaltuuston kokouksissa joissakin kaupungeissa, ei kuitenkaan Somerolla. Lähikaupungeista esimerkiksi Loimaan nuorisovaltuusto sai 2021 puheoikeuden kaupunginvaltuustoon.
– Isoimmat päätökset Somerolla tehdään kaupunginvaltuustossa. Esimerkkinä lukion vetovoimaisuus. Samaan aikaan valtuustossa ei ole yhtään nuorison edustajaa, hämmästelee Kyyrä.
– Nyt olisi hyvä hetki olla ”ajoissa” jossain asiassa ja antaa oikeus, hän vinkkaa.
Nuorisovaltuusto haluaa myös lukiolaisille avoimen kulkuoikeuden Kiiruun koulukeskukseen.
– Monien lukiolaisten pitäisi päästä kouluun ennen kello 9:ä tai kello 15:n jälkeen, jolloin ovet ovat lukossa. Lisäksi lukiolaisten välitunnit poikkeavat yläkoulun välitunneista sen verran, että ulkona joutuu joskus koputtelemaan useamman minuutin.
Nuorisovaltuusto ehdottaakin, että lukiolaisille pitäisi kehittää jonkinlainen ovikoodi, kulkulätkä tai vastaava.
– Silloin olisi mahdollista halutessaan saapua kouluun opiskelemaan esimerkiksi ennen koulun alkua. Ei oltaisi enää siivoajien riesana koputtelemassa ovia, vaan saataisiin itse ulko-ovi auki, ehdottaa Kyyrä.
– Koulun viihtyisyyteen ei voi koskaan panostaa liikaa. Yksi seikka jota voisi uudistaa ovat tuolit. Yläkoulun puolella suurimmasta osasta tuoleista on nostovipu hajotettu. Pehmusteita ei ole yläkoulun eikä lukion tuoleissa. Kyseessä on suhteellisen pieni asia, mutta pienistä asioista koostuvat isot murheet. Varsinkin lukiossa kokeet kestävät 2 tuntia, ja huonolla tuolilla niitä on epämukavaa tehdä. Se on kuitenkin aika olennainen juttu, että missä me istumme, painottaa Kyyrä.
Nuorisovaltuuston mukaan opiskelijoille tulisi tarjota myös ilmainen välipalamahdollisuus.
– Useat opiskelijat jatkavat koulun jälkeen valinnaisiin tai heillä on omia harrastuksia. Hedelmien ja voileipien tarjoaminen niitä tarvitseville olisi todellakin tarpeen. Energiavajeella ei kenenkään kuuluisi liikkua, toteaa Kyyrä.
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Luukas Kyyrä painottaa, että näillä neljällä asialla on hyvä aloittaa uuden Nuvan toiminta.
– Pidän huolen, että nuoriso saa nyt sekä myös jatkossa äänensä kuuluviin. Vaikka nuorista aina kuuleekin paljon valitusta, niin me olemme kuitenkin suuri voimavara tämän kaupungin elinvoimaisuudelle.
Kyyrä kritisoi lukion tilojen supistamista, mikä hänestä osoittaa, ettei nuoria arvosteta.
– Meillä on iso koulurakennus, jossa lukio on yksi siipi. Siitäkin siivestä viedään lukion käytössä ollut luokka. Kaikki tuollainen ”halveksunta” vähentää lukiolaisten ja koko lukion arvoa, Kyyrä painottaa.
Nuorisovaltuusto valitaan vaaleilla kahden vuoden välein. Someron Nuvaan valitaan 9 jäsentä ja enintään 2 varajäsentä. Äänioikeus on niillä nuorilla, jotka vaalivuonna ovat 13–20-vuotiaita ja joiden kotipaikka vaalivuoden alussa on Someron kaupunki.
Vaalit pidettiin viimeksi lokakuussa.
Someron nuorisovaltuusto 2024–2026
Jäsenet: Luukas Kyyrä (pj.), Paavo Hälli, Viljami Jylkkä, Peppi Lehtimäki, Iina Mäkinen, Aarni Rupponen, Alissa Talikka, Taivi Tomson, Kris Vabrit
Varajäsen: Viivi Joosela
Jäsenyydet ja edustukset: sivistyslautakunta, tekninen lautakunta, ympäristölautakunta