SB Somero lähellä avauspistettään

0
Tällä kaudella SB Someron miehistöön liittynyt Evgeni Samoilov (18) viimeisteli Turun turnauksessa kauden neljännen maalinsa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Kauden kuudennen turnauksensa salibandyn miesten nelosdivisioonassa pelannut SB Somero pääsi lähemmäksi sarjapisteitä kuin kertaakaan aiemmin kuluvalla kaudella. Hyvistä yrityksistä huolimatta somerolaisjoukkueen pistetili jäi silti edelleen avautumatta.
Turun turnauksen avauspelissään SB Somero kohtasi turkulaisen AFC Campuksen kakkosjoukkueen, joka käänsi tiukan taistelun loppuminuuteilla 8–7 (2–1, 3–4, 3–2) voitokseen.
Somerolaiset siirtyivät vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua 6–5 johtoon, mutta Campus vastasi neljän seuraavan minuutin aikana neljällä osumalla. Ottelun somerolaishahmo, kauden viisi ensimmäistä maaliaan viimeistellyt Arto Hakola, nosti vielä pari minuuttia ennen loppua SB:n maalin päähän, mutta tasoituksen tekemiseen aika ei enää riittänyt.
Hakolan ohella somerolaisjoukkueesta onnistuivat maalinteossa Evgeni Samoilov ja Jaakko Yli-Rekola (1+1). Juuso Kankaanpää saalisti kolme syöttöpistettä, Ilmo Nokka kaksi ja Matias Manni yhden.
SB:n maalivahtina pelasi Niko Klemelä, joka torjui myös päivän jälkimmäisessä kamppailussa Länsirannikon lohko A:n kärkiryhmiin lukeutuvaa Turun Vaappuankkoja vastaan. Edellisessä kohtaamisessa kymmenellä maalilla Ankoille hävinnyt SB Somero taisteli nyt vahvasti, joutuen kuitenkin tyytymään täpärään 0–2 (0–1, 0–0, 0–1) tappioon.

P14-joukkueenvoittotili auki

Pisteettömästi sujui myös SB Someron P14-junioreiden syyskausi Länsirannikon haastajasarjassa. Tämän vuoden puolella käynnistyi uusi kevätkauden sarja, jossa somerolaiset pääsivät voiton makuun toisessa, Huittisissa pelatussa turnauksessa.
SB oli pitkään mukana pistekamppailussa jo Huittisten turnauksen ensimmäisessä pelissään, jossa vastustajana oli Kokemäen Kova-Väki. Noin kahdeksan minuuttia ennen loppua somerolaiset kavensivat tilanteeksi 5–6, mutta KK-V latoi perään 9–5 (0–1, 5–1, 4–3) voittoon johdattaneet maalit.
Toisessa ottelussa somerolaiset kohtasivat huittislaisen SBS Rupu/Sinisen ja avasivat sen kustannuksella kauden voittotilinsä maalein 7–3 (3–0, 1–0, 3–3). Rupu nousi päätöserässä neljän maalin takaa-ajoasemasta maalin päähän, mutta SB:n 5–3 osuma kaksi ja puoli minuuttia ennen päätöstä katkaisi huittislaisten kirin.
Valtteri Kymäläinen (4+4), Ossi Pöri (1+4), Kosti Liski (3+1) ja Aleksi Laine (2+1) olivat SB Someron tehokkaimmat pelaajat Huittisissa. Tehopisteen makuun pääsivät myös maalin tehneet Viljami Ruohonen ja Eetu Laine sekä syöttöpisteen ansainneet Jessica Laaksonen ja Toni Korhonen. Kauden avausvoiton pohjusti molemmat turnauspelit maalivahtina pelannut Miska Leivo.

P11-joukkueen putki katkesi

SB Someron P11-juniorijoukkueen pitkä voittoputki katkesi Porissa pelatussa kevätkauden toisessa turnauksessa. Raumalainen SalBa/Sininen kukisti somerolaiset maalein 9–3 (3–1, 4–0, 2–2) ja porilainen Pihlavan Työväen Urheilijat oli parempi maalein 6–4 (3–3, 2–0, 1–1).
Tehopinnojen makuun SB:n pelaajista pääsivät Juuse Laaksonen (3+0), Jare Säippä (3+1), Vili Nokka (0+4) ja Hermanni Pettersson (1+0).