Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voiman P12-ikäluokan joukkue pelasi kauden viidennen kahden ottelun turnauksensa Läntisen alueen Futsal-Kakkosessa. Turussa pelatuista otteluista somerolaisjoukkue sai tililleen sekä voiton että tappion.
Avausottelussa Åbo IFK:ta vastaan Topias Nieminen tasoitti ensimmäisen jakson lopussa tilanteeksi 1–1. Jälkimmäisellä puolikkaalla maalinteossa onnistuivat vain turkulaiset, jotka voittivat ottelun maalein 5–1.
Toisessa ottelussaan SoVo kohtasi Turun Pallokerhon. Tässäkin pelissä maalihanat aukesivat kunnolla vasta toisella jaksolla, jonka jälkeen tulostaululla komeilivat somerolaisten 6–1 (1–0) voittolukemat.
SoVon ensimmäisestä maalista vastasi Rene Mäkinen ja toisella jaksolla viimeistelyssä onnistuivat Jami Talvi, Vili Nokka (kolmesti) sekä Topias Nieminen.
Kakkosen A1-lohkossa on mukana kolmetoista joukkuetta, joista SoVo kohtaa vielä Littoisissa pelattavassa päätösturnauksessa Piikkiön ja Loimaan Palloseurat. Ennen näitä pelejä somerolaisjoukkue on hyvissä asemissa lohkotaulukon viidentenä.