Teksti Aulis Tiensuu
Somerolainen Varsinais-Suomen Masters -seuraa edustava Mirjam Tynkkynen saalisti kaksi kultamitalia ikäsarjojen SM-kilpailuissa Tampereella. Tynkkynen voitti lauantaina ylivoimaisesti yli puolen minuutin erolla N70-sarjan 1500 metrin juoksun ajalla 6.50,25, joka jäi vajaat viisi sekuntia sarjan SE-ajasta.
Sunnuntain Tynkkysen mestaruus tuli puolta pidemmältä matkalta uudella halliratojen SE-ajalla 14.06,76. Tämä kilpailu oli paljon tiukempi, sillä toiseksi juossut Ikaalisten Urheilijain Tuula Salminen juoksi ajan 14.11,00.
– Ei ollut turha reissu Tampereelle, kun tuli kaksi kultaa ja Suomen ennätys, totesi harvoin hallikisoissa kilpaileva Mirjam Tynkkynen.

Someron Esan Linnea Harala kisasi ensimmäistä kertaa N30-sarjassa. Alkupaloiksi hän juoksi itselleen alimatkat 60 metrin alkuerissä aikaan 9,41 ja 400 m etrin SM-pronssille ajalla 67,00.
Päämatkallaan 800 metrillä hän voitti ylivoimaisesti ajalla 2.30,76. Toiseksi tullut Länsi-Uudenmaan Urheilijain Tiia Yli-Peränen, joka oli voittanut 400 metriä, jäi Haralasta lähes yhdeksän sekunnin päähän.
– Oli hyvän mielen kilpailut, vaikka koko talvi on mennyt sairastellessa. Tästä hyvä jatkaa harjoittelua kohti kesää, iloitsi Harala.
Samoissa SM-kisoissa Someron Esan kasvatti, nykyisin Turun Urheiluliittoa edustava Maija Latva voitti N30-sarjan seiväshypyn tuloksella 290. Toiseksi tullut Länsi-Uudenmaan Urheilijain Elisa Oksanen jäi 20 sentin päähän.

Tommi Holttiselle SM-hopeaa
Tampereen SM-kisojen kanssa samaan aikaan pidettiin yleisten sarjojen SM-hallikisat Kuortaneella. Siellä miesten seiväshypyssä käytiin hyvä kilpailu Someron Esasta seiväshyppyuransa luoneen Turun Urheiluliittoa nykyisin edustavan Tommi Holttisen ja Laihian Lujan Juho Alasaaren välillä. Holttinen johti kilpailua ylittämällä kauden parhaansa ja Alasaaren väliin jättämän 550. Alasaari ylitti sen jälkeen kuitenkin vielä kauden myös parhaansa 555 ja 562, joilla ratkaisi voiton. Holttinen yritti kolmesti turhaan 560:stä. Kilpailun kolmas oli Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää tuloksella 525.
