Somerolla tilapäisen suojelun päätöksellä olevat ukrainalaiset eivät voi asettua ehdolle tuleviin kuntavaaleihin. Eu:n ulkopuolelta tulevilla henkilöillä tulee olla ollut kotikunta kaksi vuotta ja 51 päivää ennen varsinaista vaalipäivää. Kriteeri ei täyty somerolaisilla ukrainalaisilla.
Kokoomuksen listoilla ollut ukrainalainen Chabanenko Mykhailo joutuu siis luopumaan ehdokkuudestaan. Someron Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja vaalipäällikkö Markku Mäki-Teeri sanoo, että Mykhailoa informoidaan asiasta pikimmiten.
– Kurja tilanne, sillä monelta ukrainalaiselta löytyisi kiinnostusta politiikkaan ja heitä on Somerolla kuitenkin melko paljon.
Somerolla asuvilla ukrainalaisilla ei myöskään ole vielä äänioikeutta kuntavaaleissa.
Kuntavaaleissa saa äänestää EU:n jäsenvaltion tai Islannin tai Norjan kansalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää.
Tai muun valtion kansalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan.
Äänestää saa myös EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa oleva henkilö, jolla on asuinpaikka kyseisessä kunnassa 51. päivänä ennen vaalipäivää.
Hän saa äänestää, kunhan hänen tietonsa on tallennettu väestötietojärjestelmään ja hän on kirjallisesti ilmoittanut digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 52. päivänä ennen vaalipäivää haluavansa äänestää.