Autosi voi reagoida vaalimainoksiin

0
Vaalimainokset ilmaantuvat katukuvaan tällä viikolla. (kuva on vuoden 2015 vaaleista)

Alue- ja kuntavaalien vaalimainoksia saa pystyttää maanteiden varsille aikaisintaan torstaina 13.3., ja ne on poistettava viimeistään 20.4.
– Maanteiden varsille sijoitettavat vaalimainokset voivat aiheuttaa normaalista poikkeavaa liikennettä. Autoilijoiden on hyvä varautua pysähtyneisiin ajoneuvoihin ja jalankulkijoihin tien sivussa ja ajaa tilanteen edellyttämällä varovaisuudella, muistuttaa erityisasiantuntija Ossi Kortiainen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.
Uusissa autoissa yleistyneet liikennemerkkien tunnistusjärjestelmät saattavat toisinaan tulkita vaalimainoksia nopeusrajoitusmerkeiksi ja säätää automaattisesti ajonopeutta.
Ajoneuvon kuljettaminen on kuitenkin aina kuljettajan vastuulla, vaikka autossa olisi avustavia järjestelmiä.
Jos vakionopeudensäätimen liikennemerkkeihin reagoiva toiminto toimii haitallisesti, se kannattaa kytkeä pois päältä.
– Nopeusrajoitusten tunnistusjärjestelmät ovat yleistyneet autoissa ensin lisävarusteina ja viime vuosina myös pakollisina järjestelminä. On tärkeää tutustua oman auton käyttöohjeisiin ja varmistaa, että osaa säätää järjestelmiä tarvittaessa, sanoo Traficomin erityisasiantuntija Jukka Juhola.