
Viime vuosi oli haastava Salon ja Someron ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella eläinlääkäripulan vuoksi. Sijaisten saaminen on ollut vaikeaa. Vastaanottotoimintaa on jouduttu supistamaan loma-aikoina. Tämä on johtanut lopulta siihen, ettei Perniön eläinlääkäriasema ole ollut auki kesästä lähtien laisinkaan. Asiakkaat eivät enää varanneet aikoja.
– Sijaisista on huutava pula. Ensi kesänä olemme saamassa mahdollisesti yhden sijaisen loppukesään, muutoin joudumme sijaistamaan toinen toisiamme, kaupungineläinlääkäri Mia Borg sanoo.
Toisen eläinsuojeluvalvontaeläinlääkärin pesti on ollut pitkään täyttämättä. Viime kesän aikana valvontaeläinlääkäriä ei ollut ollenkaan käytettävissä ja akuutit valvontatehtävät hoidettiin kaupungineläinlääkärien ja ympäristöterveyspäällikön voimin.
– Perniössä työskenteli ennen sulkemista vain osa-aikainen eläinlääkäri. Perniön jatko ratkeaa vuoden lopussa, rekrytointia ei ole enää avattu. Valvontaeläinlääkärinvirat saatiin täytettyä nyt alkuvuodesta, mutta tilanne on muuttunut jälleen. Molemmat virat ovat taas avoinna. Nykyiset työsuhteet jatkuvat maaliskuun loppuun, ympäristöterveyspäällikkö Noora Hinkka Salosta kertoo.
Kuormittavasta tilanteesta huolimatta kaikki kaupungineläinlääkäreiden tuotantoeläinten terveydenhuoltosopimuskäynnit pystyttiin viime vuonna hoitamaan sekä tarjoamaan kiireellinen eläinlääkäriapu.
Ilmoituksenvaraiseen toimintaan, johon kuuluvat tallit, eläinhoitolat, kennelit ja riistanhoitotarhat, suunnitelluista tarkastuksista pystyttiin viime vuonna tekemään vain yksi, kun niitä olisi tarvinnut tehdä 34.
Epäilyyn perustuvia eläinsuojelutarkastuksia tehtiin selvästi edellisvuotta enemmän. Valvontaeläinlääkäriresurssin puute on heijastunut ilmoituksenvaraisen toiminnan jatkovalvontaan, jota ei käytännössä pystytty tekemään vuonna 2024 ollenkaan.
Hinkka sanoo, etteivät eläinlääkäriksi valmistuvat ole välttämättä enää samalla tavalla kiinnostuneita ottamaan vastaan kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia tai virkoja kuin ennen.
– Lähdetään suoraan pieneläinklinikoille töihin, joissa on säännölliset työajat, eikä omia varusteita tarvita. Kunnaneläinlääkäri hankkii omat tarvikkeensa ja lääkkeensä ja päivystystä joutuu tekemään. Aikaisempina vuosina oli melkeinpä käytäntö, että kokemusta lähdettiin aluksi hakemaan kunnaneläinlääkäreinä.
Someron ja Salon yhteistoiminta-alueella on nyt neljä praktikkoeläinlääkärin virkaa ja vastaanotot kahdessa toimipisteessä Somerolla ja Halikossa. Pieneläinpäivystys toteutetaan Liedossa yksityisessä pieneläinkilinikka Papuvetissä.
Viime vuonna eläinlääkäreiden virka-aikana hoitamista potilaista 85 prosenttia muodostui pieneläinkäynneistä vastaanotolla ja 15 prosenttia tiloille tehtävistä käynneistä. Pieneläinkäyntejä vastaanotoilla oli 4192. Asiakkaista 59 prosenttia oli salolaisia, 33 prosenttia somerolaisia ja 8 prosenttia muista kunnista.
Salon ja Someron eläinlääkärit tekivät virka-aikaan tilakäyntejä yhteensä 597 ja päivystysaikana 170. Niistä 265 oli kunnaneläinlääkäreiden tekemiä terveydenhuoltokäyntejä tiloille, joiden kanssa heillä on terveydenhuoltosopimus. Terveydenhuoltosopimustiloista 17 on Salossa ja peräti 48 Somerolla.
Elintarvikevalvontasuunnitelman tarkastusten toteuma jäi viime vuonna 82 prosenttiin. Terveydensuojelun valvontasuunnitelmasta jäi tekemättä 52 tarkastusta. Tekemättömät tarkastukset kohdistuivat erityisesti Salon alueen majoitushuoneistojen valvontaan. Somerolla kaikki kohteet tarkastettiin.
Valvontatyössä on havaittu, että majoitustiloista tehtyjen terveydensuojelulain mukaisten ilmoitusten osalta on puutteita.
Kunnaneläinlääkärien vastaanotoille tulee huhtikuun alusta voimaan klinikkamaksu. Maksu perustuu uuteen eläinlääkintähuoltolakiin, joka astuu voimaan vuoden 2026 alusta. Siinä palvelun järjestäjä velvoitetaan perimään maksu, kun kotieläintä hoidetaan eläinlääkärin vastaanotolla.
Vaatimuksen taustalla on pyrkimys kilpailuneutraliteettiin. Kuntalaissa säädetään velvollisuudesta hinnoitella kilpailutilanteessa markkinoilla tarjottavat palvelut markkinaperusteisesti. Klinikkamaksulla katetaan myös kuluja, joita kunnalle aiheutuu pieneläinlääkäripalveluiden järjestämisestä ja kehittämisestä. Kunnat määrittävät maksun suuruuden sekä mahdollisesti maksujen ulkopuolelle jäävät toimenpiteet itse.
Salon ja Someron eläinlääkintähuollossa klinikkamaksun käyttöönoton esitetään tapahtuvan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa osa toimenpiteistä sisältäisi klinikkamaksun. Toisessa vaiheessa, viimeistään 1.1.2027, siirryttäisiin perimään klinikkamaksua kaikista potilaskäynneistä.
1.4.2025 otetaan käyttöön kaksi maksuluokkaa. Toimenpidemaksullisen käynnin yhteydessä 10 euron klinikkamaksu ja 15 euroa, kun anestesiaa vaativa toimenpide sisältää kirurgiaa tai hammashoidon.