Kärki-SoPa takoi maaleja

0
Onni Nevalainen (66) sai maalintekijänä viisi kertaa onnittelut SoPan U13-junnujen vaihtoaitiosta.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikänen

Jääkiekon U13-junioreiden Länsirannikon alueen A-sarjassa jatkosarjalohkoaan johtava Someron Pallo/Musta ei suonut euralaiselle Panelian Raikkaalle toista yllätysmahdollisuutta Someron jäähallissa.
Alkusarjassa PaRa haki SoPa-junnujen kotiluolasta niukan voiton, mutta jatkosarjan kohtaamisissa somerolaiset ovat määränneet tahdin. Ensin irtosi (8-4) vierasvoitto Eurasta ja viime viikonloppuna SoPa rusikoi Raikkaan kotijäällään maalein 10–1 (3–0, 4–1, 3–0).
Kotijoukkueen maali-ilakointia johti kiekon viidesti Raikkaan verkkoon upottanut Onni Nevalainen. Myös Peetu Koski kirjautti tililleen viisi (1+4) tehopistettä. Voittajien muut pistenikkarit olivat Veikka Pelto-Lampola (1+3), Lenni Puotsaari (1+2), Luca Meriläinen (0+3), Matias Katavisto (1+0), Iiro Pusa (1+0), Jaakko Talikka (0+1), Sulo Mero (0+1) ja Roope Vahtera (0+1). Maalivahdeista torjuntavuorossa oli Elmeri Talikka, jolle kertyi kaksitoista torjuntaa.
Nevalainen nousi jatkosarjan kolmoslohkossa sekä pistepörssin että maalintekijätilaston kärkeen yhdeksän kierroksen kokonaissaldollaan 21+4=25. Puotsaari (11+12=23) on samassa listauksessa kolmantena.
SoPa on lohkonsa kärjessä voitettuaan kaikki viisi vierasotteluaan ja kerättyään kotijäältä kahden voiton sekä kahden tasapelin saldon, yhteensä kuusitoista pistettä. Etenkin puolustus- ja maalivahtipelissä SoPa on ollut selkeä ykkönen, päästettyään omaan verkkoonsa vain 21 takaiskua. Alivoimapelissä somerolaisjoukkue on joutunut antautumaan vasta kolme kertaa.
Kolmoslohkon tasaisessa kärkiryhmässä Porin Ässät/Bruins (15 pistettä), Raision Nuorisokiekko/Altsit (14), Rauman Lukko/Maple Leafs (14) ja Turun Palloseura/Latet (13) ovat somerolaisten tavoin kärkkymässä paikkoja loppukauden mitalikoitoksiin.
SoPa vierailee sunnuntaina Kiekkohait/Sinisen kotijäällä Salossa ja saa seuraavan viikonlopun kärkipään kamppailuissa vieraikseen TPS:n sekä Ässät.

U14-joukkue kellisti Lätkän

Hyvissä sarja-asemissa on myös SoPan U14-joukkue AA-tason jatkosarjalohkossa numero kuusi. SoPa on viiden joukkueen tasaisessa kärkiryhmässä viidentenä, mutta sen ottelukohtainen pistekeskiarvo on kolmanneksi paras.
Viimeksi SoPa/Musta otti täydet sarjapisteet Somerolla vierailleelta Eurajoen Lätkältä maalein 8–5 (2–2, 4–1, 2–2). Hurjan maalivireen löytänyt Eelis Tapio iski toisessa peräkkäisessä ottelussa hattutempun ja maaleja hän on nakutellut nyt seitsemällä kierroksella peräkkäin.
Tapion (3+1) ohella sopalaisista tehopistetiliään kartuttivat Teemu Aaltonen (1+4), Niklas Ahonen (1+2), Matias Kupi (1+1), Viljami Lehtonen (0+2), Miso Helenius (1+0), Akseli Kaukonen (1+0), Launo Leikkilä (0+1), Lari Kallonen (0+1) ja Elias Paju (0+1). Maalivahti Arttu Ryhtä ehti kiekon tielle 22 kertaa.
SoPa kohtaa huomenna kotihallissaan lohkon kärkikastin joukkueisiin lukeutuvan Rauman Lukko/Capitalsin ja reissaa sunnuntaina RNK/Eetujen vieraaksi Raisioon.