Kaupunki etsii uutta talouspäällikköä

0

Kaupunginhallitus on asettanut talouspäällikön viran haettavaksi. Virkanimike päätettiin muuttaa talousjohtajasta -päälliköksi. Viran kelpoisuusvaatimukseksi on määritelty soveltuva korkeakoulututkinto. Talouspäällikön tehtäväkohtainen palkka on4 248,05 euroa kuukaudessa.

Talouspäällikön valintaa varten on perustettu työryhmä, johon on kaupunginjohtaja Sami Suikkasen ja hallintojohtaja Marjaana Sorokinin lisäksi nimetty kaupunginhallituksen puheenjohtajisto. Siihen kuuluvat Janne Nurmi , Jutta Varjus , Jaana Kyyrä ja Riitta Lehtinen . Nurmen varalle nimettiin Matias Mäkinen , Lehtisen varalle Taina Ruuhilehto, Kyyrän varalle Tero Pirttilä ja Varjuksen Kalle Malin .

– Tavoite on, että uuden talouspäällikön olisi mahdollista aloittaa kesäkuun alusta, Suikkanen sanoo.

Työryhmä lähtee hakemaan henkilöä, jolla on kokemusta vaativista taloushallinnon tehtävistä, on hyvä kuntatalouden tuntemus, kunnallisen johtamisjärjestelmän ja päätöksenteon hallinta, toiminnan tuloksellisuuden, taloudellisuuden ja vaikuttavuuden arviointikykyä, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, strategista ajattelukykyä, kyky tiedolla johtamiseen, muutos- ja kehitysmyönteisyys sekä talousohjauksen digitalisaation mahdollisuuksien tuntemusta.

Ryhmä valitsee hakijoiden joukosta haastatteluun kutsuttavat ja haastattelemaan hakijat. Valinnassa käytetään tarvittaessa soveltuvuustestejä. Haastatteluun kutsutaan yleensä 5–7 kanditaattia.

Talouspäällikön keskeisiin tehtäviin listataan muun muassa vastuu tilinpäätöksen laadinnasta, taloussuunnittelu ja -budjetointi, talousarviokirjan ja siihen liittyvien ohjeistusten laadinta, raporttien ja analyysien laatiminen, sekä erilaiset selvitystehtävät, maksuliikenteestä, rahoituksesta ja sijoituksista vastaaminen, kaupunginhallituksen lista-asioiden valmistelu ja täytäntöönpano taloushallinnon osalta ja johtoryhmätyöskentelyyn osallistuminen.