Kirjastolla saatiin kirjata kohonneita lainausprosentteja

0

Kirjaston kokoelmat laajenivat entisestään viime vuonna. Uusia teoksia hankittiin 4 359 kappaletta. Tämä näkyi muun muassa lainauslukujen nousuna.

Lastenkirjallisuuden lainaus kohosi 7 prosenttia, joka on myös Luova lukutaito -hankkeen ansiota. Kirjojen kokonaislainaus nousi 4,5 prosenttia. Someron kirjaston kokonaislainaus oli 127 188 lainaa. Kirjaston kävijämäärä nousi 9 prosenttia, joka tarkoittaa, että kirjaston ovi kävi viime vuonna 167 000 kertaa.

Kulttuuritapahtumia järjestettiin paljon. Päiväkotiryhmille suunnatuissa kirjaston oman Nukketeatteri Huhuun! -esityksissä kävi yhteensä 215 lasta. Lastenkirjastonhoitajan pitämissä Nallejengin satuhetkissä kävi yhteensä satakunta lasta. Pikkulin laululeikkishowta kävi katsomassa 105 lasta perheineen. Perhepäivähoitoryhmille suunnatuissa satuhetkissä kävi yhteensä 136 lasta.

Kirjastolla oli myös aavepolkuja, kummitustyöpajoja ja lohikäärmejumppaa, joissa osallistujia yhteensä noin 200. Senioreille järjestettiin Muistikammari yhteensä 16 kertaa sekä lisäksi luentoja ravitsemuksesta, terveydestä ja muistista. Kaikkinensa ikäihmisiä osallistui näihin senioritapahtumiin noin 400.

Kirjallisuutta edistäviä Neule ja Novelli -iltoja sekä erilaisia kirjallisuusiltoja pidettiin. Nuoria houkuteltiin lukemisen ja kirjoittamisen pariin räp-työpajoilla, tiedonhakua opettavilla pakopeleillä ja suunnistuksilla. Kirjasto järjesti somerolaisille koululaisille yhteensä 58 käyttäjäkoulutusta. Niihin osallistui 521 oppilasta.

Kirjaston tapahtumiin osallistui vuonna 2024 yhteensä 2 319 somerolaista. Asiakkaat käyttivät kirjaston avointa ja vapaata tilaa monipuolisesti: asiointiin, lainaamiseen, ajanviettoon, lukemiseen, tietokoneen käyttöön, taidetapahtumien avajaisiin, ylioppilaskokeisiin yhdessä lukemiseen, tietokilpailuihin ja kokoontumisiin.