Suomen Kissaliitto ja Agria Eläinvakuutus kertovat tiedotteessa, että vuosittain hylätään arviolta 20 000 kissaa.
Suomen kansallinen vieraslajistrategia luokittelee villiintyneet kissat haitalliseksi vieraslajiksi.
Suomessa on lukuisia villiintyneitä kissapopulaatioita, ja näin kiima-aikaan ne kasvavat räjähdysmäisesti.
Ongelman ratkominen jää usein eläinsuojeluyhdistysten ja vapaaehtoisvoimien harteille. Monet kiinniotetuista kissoista joudutaan lopettamaan, ja löytöeläintalot täyttyvät kodittomista kissoista, jotka vaativat monenlaista hoitoa vaivoihinsa.
Myös Somerolta löytyy vapaaehtoistyön voimin toimiva Someron Eläinapuyhdistys, joka keskittyy pääasiassa kissojen populaatiopurkuihin sekä hädänalaisten kissojen auttamiseen.
Talteenotetuille kissoille voi tarjota kotia, mutta yhdistys muistuttaa, että ei luovuta hallussaan olevia kissoja vapaana ulkoileviksi.
Suomessa ei ole lakia, joka yksiselitteisesti kieltäisi pitämästä kotikissaa vapaana. Kissa on kuitenkin tehokas saalistaja, ja tappaa suuria määriä piennisäkkäitä, jyrsijöitä ja lintuja. Yksin ulkoileva kissa altistuu myös lukuisille riskeille, kuten pedoille, liikenteelle, reviiritappeluille sekä erilaisille taudeille ja loistartunnoille.
Sekin kannattaa muistaa, että vapaana ulkoilevat kissat lisäävät usein myös tarpeetonta kissavihaa. Harva arvostaa vieraan kissan oleskelua omalla pihallaan tai terassillaan, etenkin jos kissa merkkaa reviiriään tai käyttää pihaa käymälänään.