Pikku ihmistä syyllistetään alinomaan. Tai oikeastaan ylt ympäriinsä on vaatijia, jotka kertovat, millainen valioyksilön pitäisi olla ja mitä tehdä itseään ja muita hyödyttääkseen.
Pitää syödä terveellisesti, liikkua säännöllisesti, olla sosiaalinen ja sopeutua yhteisöön touhuamaan yhdessä. Mutta jos on mukavaa ihan yksikseen eikä kaipaa muita rinnalleen. Ja tuntee suurta mielihyvää laulellessaan ja tallatessaan poluilla, ja pysähtyy tyytyväisenä kannonnokkaan kuuntelemaan hiljaisuutta.
Toiselle ihmisten kohtaaminen on nautinto ja elämisen eliksiiri. Tuntee elävänsä, kun saa jutella, nauraa ja jutuillaan nostaa tunteita pintaan. Kuuntelemalla auttaa toista.
Jokaisen on joskus hyvä olla yksikseen, toisinaan kaipaa toisten seuraan.
Jos ei tee normien mukaan tai persoona ei ole muotin mukainen, niin saa päälleen huonon ihmisen ja vastarannankiisken maineen.
Jos syö lihaa, tapattaa eläimiä. Hiilijalanjälki kasvaa. Luonto kärsii. Kuluttaa maata jälkipolvilta, tuhoaa sitä. On pahantekijä.
Kasvissyöjänä saa sontaa silmilleen. Terveellinen hyvien rasvojen avokado on kulkenut maapallon toiselta puolelta lautaselle. Sormi pystyssä muistutetaan, että yhden avokadokilon viljelyyn käytetään 1 000 litraa vettä.
Teet miten tahansa, löytyy aina sanoja, joka arvostelee tekojasi.
Hyvin usein syyllistäjä on yhteiskunta. Olemme liian kalliita syntymään, elämään, käymään koulua, sairastumaan ja kuolemaan.
Meitä suomalaisia syntyy liian vähän, mutta toisaalla, kuten Afrikan mantereella, liian paljon. Suomen yhteiskunnan elämänmenon kustantajia, veronmaksajia on liian vähän.
Tuntuu, että jo alaluokilla tulisi tietää, mihin ammattiin tähtää. Peruskoulussa yhden oppilaan lukuvuosi maksaa lähes 10 000 euroa yhteiskunnalle. Pitää opiskella ja valmistua ammattiin nopeasti, jotta pääsee töihin ja hyödyttämään yhteiskuntaa.
Mutta kun me kaikki emme ole samanlaisia, emmekä mahdu yhteiskuntaa hyödyttäviin muotteihin. Joku on jo syntymässään sellainen, ettei tule koskaan tekemään suuria tekoja. Hän ja lähipiirinsä tarvitsevat muiden apua selvitäkseen.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän syyllistetään. Ikään kuin ei olisi enää hyödyllinen ihminen. Yli viisikymppinen ei ole haluttu Suomen työmarkkinoilla. Pitäisi kyllä olla tavoiteltu työ- ja elämänkokemuksensa perusteella. Toisaalta toivotaan, että työntekijä olisi mahdollisimman pitkään työelämässä; tekisi töitä eläkkeelläkin.
Tuntuu, että ikäihminen on pelkkä rasite yhteiskunnalle. Hoivapaikat maksavat. Osastoille tarvitaan paljon käsiä auttamaan henkilöitä, jotka ovat työllään tätä yhteiskuntaa rakentaneet.
Oli sitten minkälainen tai ikäinen tahansa, ihmisellä on itsessään arvonsa ja tarkoituksensa.
Monasti ihminen syyllistää itse itseään. Kun en saanut sitä aikaiseksi, kun en ehdi ja kun en ole sellainen kuin pitäisi tai haluaisin olla.
Että on kehno kumppani, kun ei ehdi keskustella parisuhteesta. On huono äiti, kun ei lue lapselleen iltasatua. Hän ei varmaankaan pärjää koulussa, ei osaa ilmaista itseään eikä pääse jatkamaan haluamallaan tiellä. Monet ovet sulkeutuvat, kun on kasvattanut jälkikasvunsa väärin.
Kaikki muut äidithän pyöräyttävät aamuksi sämpylät perheelleen ja kuljettavat taaperoikäisistä asti lapsiaan harrastuksiin ja auttavat siinä ohessa taustatukena yhdistystä, joka lapselle harrastusta järjestää. Nämä äidit keskustelevat perheen nuorison kanssa Einsteinin suhteellisuusteoriasta ja Nietzschen uskonnon sekä moraali- ja filosofiakäsityksistä.
Jos kaikesta ottaa taakan harteilleen, niin polla räjähtää. Eikö elämä ollutkaan tarkoitettu iloittavaksi ja nautittavaksi? Verta, hikeä ja kyyneliäkö pitää vuodattaa tyyliin: ensin työ ja sitten vasta huvi. Mutta jos töitä on niin paljon, ettei jää aikaa huvitteluun.
Jos iloitsee liikaa, niin syytetään tyhjännaurajaksi.
Vaatimuksien ja ohjeiden paine jyskyttää jossain takaraivossa. Pitää olla tietyn näköinen ja oloinen. Riität sellaisena kuin olet -lause ei helpota, mutta on kuitenkin totta. Kun tuon oppisikin sisäistämään, ja myös sen, ettei muiltakaan vaatisi mahdottomia, vaan antaisi heidän riittää juuri sellaisina kuin he ovat.
Pystyisi vaan olemaan tekemättä mitään, ja antamaan muidenkin olla.
Yhden asian tiedän aivan varmasti: syntymääni en ole syyllinen; vanhempieni yhdessäolemisen alkamiseen ehkä. Vanhemmat saivat jälkeeni vielä kaksi lasta. Siihen voi olla syynä, että olin niin helppo piltti, että uskalsivat lisätä lapsilukua. Tai voihan se olla niinkin, että halusivat minut nähtyään saada jotain vielä parempaa. Tai sitten heillä oli aivan muita ajatuksia tai lapsentekohaluja.
En syytä heitä mistään. Kiitän, että riitin juuri sellaisena kuin olin.
Merja Ryhtä
toimittaja