Kuntaliitto tiedotti maaliskuun puolivälin jälkeen, että yhteisten asioiden hoito kiinnostaa eniten keski-ikäisiä.
Someronkin 79 ehdokkaasta yli puolet on yli 50-vuotiaita.
Valinnanvaraa ikätovereilla siis riittää. Keski-ikäisillä on valtaa myös äänestysasioissa, sillä Tilastokeskuksen tiedot kertovat, että viimeisten viiden vuoden aikana Suomen eri vaaleissa äänestäneet olivat tyypillisesti 50 vuotta täyttäneitä.
Yli 50-vuotiaiden otteen tekee entistä tiukemmaksi se, että toiseksi yleisintä oli olla äänestämättä lainkaan: näin toimi 16 prosenttia äänioikeutetuista.
Sukupuolijakaumaa tarkasteltaessa valta on hippusen verran naisten näpeissä, naisissa kun on enemmän äänestäviä ja miehissä nukkuvia.
Sitä eivät tilastot kuitenkaan kerro, tulevatko naiset nyt äänestämään samaa sukupuolta vai vastakkaista sukupuolta vai jotain muuta. Arvostavatko viisikymppiset ikäkumppaneitaan, kaipaavatko nuorta voimaa vai luottavatko iän tuomaan kokemukseen?
Keski-ikäisissä naisissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta menkää nyt muutkin ahkerasti uurnille! Ja se 16 prosenttia: Herätys!