Arska-Basket Kaarina-kamppailussa, Kyljys runkosarjaturnauksessa

0
Kuvassa kättä paiskaavat Kaurakedon Kyljyksen Jukka Eeva ja Anssi Virta tehtailivat runkosarjan päättäneessä Turun turnauksessa yhteensä viisi tehopistettä.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Koripallon A-poikien sarjan alueellisen Final Four -turnauksen järjestämisvastuu lipesi Somerolta Kaarinaan, kun Kaarinan Uran -08 -joukkue kävi kevätkauden päätöskierroksella hakemassa vierasvoiton Someron Arska-Basketista lukemin 74–67 (32–35).
Ura sai otteluun unelma-alun, kun se 3–1–1 –paikkaprässillään pääsi hieman yllättämään kotijoukkueen. Arskalle sattui pelin alussa epätavallisen suuri määrä helppojakin pallonmenetyksiä.
Varhaisen aikalisän jälkeen Arskan takamiehet alkoivat tuomaan palloa ylös nopeilla syötöillä, puhkoen Uran prässin tehokkaasti. Pikkuhiljaa somerolaiset alkoivat myös onnistumaan korinteossa ja he kuroivat piste-eron umpeen jo ensimmäisessä erässä.
Toisessa erässä kotijoukkue näytti jo menevän menojaan, kun puolustus toimi ja hyökkäyspeli kulki. Puoliajan jälkeen Arskalle kuitenkin koitti sysimusta kolmas neljännes. Ura tehtaili kolmoserässä saman verran pisteitä (32) kuin kahdessa aiemmassa erässä yhteensä.
Viimeisessä erässä Arska nousi vielä taistelemaan voitosta, nousten pariin otteeseen viiden pisteen päähän kaarinalaisista. Kokenut vastustaja kuitenkin pystyi viisaasti rauhoittamaan omaa peliään, hyydyttäen samalla Arskan kirin.
Voittonsa myötä Ura -08 nousi 19-vuotiaiden poikien Läntisen alueen ykkösdivisioonan runkosarjan kärkeen ja saa järjestettäväkseen huhtikuun lopulla pelattavan Final Four -turnauksen. Toiseksi sijoittunut Arska-Basket kohtaa lopputurnauksen välieräpelissä Salo Basketballin ja Ura ottaa mittaa neljänneksi sijoittuneesta Naantalin koripalloilijoista.

Arska-Basketin pisteet Ura -08:aa vastaan: Luukas Kyyrä 6, Vilho Välttilä 4, Nikolai Varjus 20, Frans Fonsell 7, Joni Salo 6, Aatu Nikander 8, Matias Lamppu 6 ja Johannes Mäenpää 10.

Kyljys jatkaa nousukarsintaan

Kelpo kauden salibandyn miesten viitosdivisioonassa pelannut somerolaisjoukkue Kaurakedon Kyljys lähtee Länsirannikon alueen nousukarsintapeleihin runkosarjataulukon sijalta viisi.
Kyljyksen sijoitus tipahti Turussa pelatun runkosarjan viimeisen turnauksen myötä yhdellä, kun somerolaiset hävisivät ottelunsa sekä SB Naantalin kakkosjoukkueelle että lietolaiselle Own Choicelle.
Naantalia vastaan Kyljyksen tappionumerot olivat 5–7 (1–2, 3–3, 1–2). OC-kamppailussa Kyljys otti Jukka Eevan maaleilla nopean 2–0 johdon, mutta sen jälkeen edettiin lietolaisten määräämässä tahdissa loppulukemiin 3–9 (2–5, 0–2, 1–2) asti.
Eevan ohella tehopistetilastoihin pääsivät kyljysläisistä kolme pinnaa tehtailleet Juho Joutsa (2+1), Anssi Virta (2+1), Pietari Mäkelä (1+2) ja Jari Virolainen (1+2) sekä maalisyötön tarjoillut Markus Lehtonen. Mika Backman vartioi somerolaismaalia molemmissa otteluissa.
Runkosarjan pistepörssissä Mäkelä sijoittui parhaana kyljysläisenä kuudenneksi tehoillaan 27+21=48. Virta sai kokoon 28 (13+15) pistettä, Virolainen 25 (15+10), Lehtonen 24 (14+10) ja useimmista loppukauden turnauksista loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Antti Pirttilä 23 (12+11) pinnaa.
Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta, paraislainen Kirjala Bollvirtuoser ja SB Naantali/2 lunastivat suoraan paikat ensi kauden nelosdivisioonaan. Sijoille kolme–kuusi päätyneet joukkueet pelaavat nousukarsinnan huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Turussa. Kyljys kohtaa tuolloin ensimmäisellä karsintakierroksella runkosarjassa pykälää korkeammalle sijoittuneen OC:n.