Karjala muistoissain -konsertti Esakalliolle

0
Erkki Liikanen

Esakalliolla pääsee tunnelmoimaan Karjala muistoissain -konserttiin sunnuntaina 4.5. Ympäri Suomen kiertävä kokoonpano on rakennellut omien sanojensa mukaan ”hauskansorttisen” konserttisarjan.

Esiintyjinä nähdään Viipurissa syntynyt Erkki ”Evakkoreki” Liikanen , toisenpolven karjalainen Eki ”Jätkänhumppa” Jantunen ja käsikirjoittaja-ohjaaja, juontaja-tuottaja Martti Kuurila . Säestyksestä huolehtii 50-vuotisjuhlakokoonpanollaan Mutkattomat, kapellimestarinaan Heimo Mäntynen .

– Paitsi että Karjala muistoissain -aihetta lähestytään lupsakkaasti hulvattomia karjalaisjuttuja hoilaillen ja höpötellen, solisteina heittäydymme konserttiin täydellä kunnioituksella. Karjalaisuus korostui tänä vuonna erityisesti, sillä maassamme liputetaan ensimmäisen kerran karjalaisuudelle, porukasta kerrotaan.

Sodat ajoivat lähes puoli miljoonaa suomalaista evakkoon ja Suomi joutui elämään 1940-luvun molemmin puolin ankaraa sota-aikaa.

– Tämän vanhempamme jälkeläisineen tuntevat pistävinä polttomerkkeinä sieluissa ja sydämissään ikuisesti. Sodat olivat maallemme todella rankkoja, joissa Suomen itsenäisyys oli vakavasti vaakalaudalla. Ehdottoman vilpitön kiitos ja nöyrä kumarrus kuuluu vapaudestamme voitokkaasti pienen ja pippurisen maamme puolesta suurvaltaa vastaan taistelleille ikäluokille.

– Oman ikävän surunsa sota aiheutti niille yli 400 000:lle karjalaiselle, jotka menettivät rakkaat kotinsa. Pikaisimmat kotien jättämiset jouduttiin tekemään hirmuvallan alla jopa 15 minuutissa. Kotien jättämisiä seurasi lohduton ikävä, kun kaikki piti jättää lopullisesti ja ottaa matkaansa vain se pienenpieni omaisuus, jonka jaksoi kantaa tuntemattoman raskaille evakkotaipaleille.

Raskasta matkaa kokivat niin lapset, äidit, isät kuin isovanhemmatkin. Sama toistui useimmille vielä jopa kahdesti.

– Synnyin vuonna 1943 Viipurissa Uuraan saarella. En muista pommituksista mitään, mutta vähän vanhempi veli sai pommikauhun eliniäkseen. Äiti työnsi meidät lapset aina pommitusten aikaan sängyn alle, vuoden ikäisenä evakkoon joutunut Erkki Liikanen kertoo.

– Nyt kun karjalaislähtöiset ikäluokat alkavat olla jo miehen iässä, olisi noista ajoista tietävien ja muistavien viimeiset hetket viedä viestiä eteenpäin uusille sukupolville.