Kirjastoautossa kävi lähes 80 äänestäjää

0
Anneli Äikäs oli tulossa äänestämästä. Terttu ja Eino Purtsi odottivat vuoroaan Pitkäjärven koulun pihamaalla. Yksi pääsi kerrallaan kirjastoautoon äänestämään.

”Kyllähän se näinkin hoitui ihan hyvin”

– Hieno asiahan se on, että saatiin tänne kylille vaalibussi tulemaan, tuumasi Terttu Purtsi odotellessaan pääsyä ennakkoäänestämään kirjastoautoon Pitkäjärven koulun pihalla. Hän oli paikalla ensimmäisten joukossa aamuyhdeksän jälkeen perjantaina, jolloin oli mahdollista äänestää ennakkoon kirjastoautossa.

– Hyvää palveluahan tämä on. Voisihan se olla pitempään yhdessä paikassa kerrallaan. Mutta kaipa se yksi ennakkoäänestyspäivä riittää kirjastoautolle täällä Somerolla, totesi Eino Purtsi vieressä.

Kirjastoautossa oli yksi äänestyskoppi. Sen seinälle saatiin mahtumaan kuntavaaliehdokkaiden numerot ja kirjahyllyn eteen aluevaalien ehdokkaiden numerorivit.

Ennakkoäänestyspaikaksi valjastettu kirjastoauto nökötti puolitoista tuntia Pitkäjärven koululla. Seuraavilla kahdella pysäkillä Häntälän kyläkeskuksessa ja Terttilän kierrätyspisteellä se viivähti tunnin verran ja viimeisellä pysähdyspaikallaan Oinasjärven koululla taas puolitoista tuntia.

Terttu ja Eino Purtsilla on ollut tapana käydä varsinaisena vaalipäivänä äänestämässä Pitkäjärven koululla. Nyt se ei enää ole mahdollista, kun Somero päätti vähentää äänestysalueet neljästä yhteen. Ainoa varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikka on kaupungintalon valtuustosali.

– Pitkäjärven koululla äänestys sujui aina juohevasti. Siellä oli tutut ihmiset vastassa. Se oli jotenkin juhlallista, sanoivat Purtsit haikeina.

Anneli Äikäs oli saanut homman hoidettua, ja tuli ulos kirjastoautosta.

– Kyllähän se näinkin hoitui ihan hyvin, tuumasi hän.

– Olen viime vuodet ennakkoäänestänyt. Se on mennyt siinä samassa, kauppareissulla.

Niina ja Hannu Kesäniemi kävivät äänestämässä vaalibussilla Oinasjärvellä. – Käytämme oman kylän palveluita aina kuin mahdollista, kertoi Hannu Kesäniemi. – Työskentelin kotitoimistolla, ja aika ja paikka sopi tulla äänestämään vaalibussille, kommentoi Niina Kesäniemi.
Kirjastoauton kuljettaja-virkailija Juha Pekkinen ja vaalibussi Tenruusi II Oinasjärven koulun pihalla.

Kirjastoauton kuljettaja Juha Pekkinen oli menopelin puikoissa. Hän ohjasi väkeä myös äänestyspaikkaan auton ulkopuolella. Sisällä oli kaksi vaalitoimitsijaa. Toinen antoi äänestyslippuja ja neuvoi tarvittaessa. Toinen hoiti tiskin takana loput.

Raili Korkiala kävi äänestämässä miehensä Seppo Korkialan kanssa. – Kätevää, kun bussi tuli tänne Oinasjärvelle. Ei tarvitse lähteä kaupungintalolle, kiitteli Raili Korkiala. Vaalitoimitsijana oli Kirsti Järvinen.

Someron kirjastoautossa kuntavaaleihin äänensä antoi 78 henkeä ja aluevaaleihin 73.

Maanantaihin puoleen päivään mennessä 1438 somerolaista oli ennakkoäänestänyt kuntavaaleissa ja 1375 aluevaaleissa. Someron ennakkoäänestysprosentti oli tuolloin 20,7 kuntavaaleissa ja 19,8 aluevaaleissa.

Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä on tänään tiistaina 8.4.

Varsinainen vaalipäivä on tulevana sunnuntaina 13.4. Somerolaisten osalta äänestyspaikka on tuolloin kaupungintalo.