Kirsi Helin on tyytyväinen vihreiden menestykseen kunta- ja aluevaaleissa

0
Päivi Eronen ja Kirsi Helin kampanjointitunnelmissa.

Vihreiden Kirsi Helin on tyytyväinen paikastaan kaupunginvaltuustossa, ja myös kokemuksesta aluevaaleissa, vaikkei siellä paikka vielä hänelle auennutkaan 167 äänellä.

– Hyvä, että saimme kohotettua vihreiden aktiivisuutta Somerolla. Plussan puolella ollaan. Puolueemme äänestysprosentit nousivat niin kuntavaaleissa kuin aluevaaleissa Varsinais-Suomessa, iloitsee Helin äänestäjien luottamuksesta vihreisiin.

Hän sanoo, että oli ilo katsoa myös SDP:n menoa.

– Muutosta toivotaan.

Helin on huomannut kehittämisen asiantuntijan työssään Pääkaupungin Kierrätyskeskuksessa, että työllistymisen edistämisessä hallituksen sanktioilla ja kepein pelottelulla ei saada hyvää aikaan. Sillä ei työllistytä pitkäksi ajaksi eikä saada aikaan hyviä kokemuksia oman opiskelu- ja työpolun löytämisessä.

– Itse asiassa sanelupolitiikka antaa huonoa esimerkkiä nuorille yhteiskunnasta ja työelämässä toimimisesta.

Sosionomi Heliniä kiinnostaa edelleen aluevaltuusto ja siellä vaikuttaminen. Naiselle jäi nälkää näistä aluevaaleista.

– Nyt en ehtinyt kampanjoimaan siten kuin aluevaalit olisivat vaatineet. Töiden takia kampanjointi jäi vajaaksi. Haluan yrittää vielä uudelleen.

Kirsi Helinistä Someron kaupunginvaltuuston tuleva kokoonpano näyttää toimivalta.

– Eiköhän tällä joukolla ja yhteistyöllä saada kaupungin asioita hoidettua, sanoo Someron valtuuston ainoa Vihreiden valtuutettu.

Hän sanoo, että kaupungin talous täytyy pitää tasapainossa.

– Kestävän kehityksen teemat kiinnostavat, samoin luontoon liittyvät asiat ja myös luonnon vetovoima. Minusta Somero on hyvä ja houkutteleva paikka. Haluan kertoa tätä ilosanomaa myös muille. Meidän pitää saada kaupunkiin väkeä asumaan, yrittämään ja tekemään töitä.