Kaupunginhallitus myöntää 15 000 euroa kotoutumista edistävää toimintaa järjestävien tahojen tukemiseen. MLL:n Naapuri-toiminta saa avustusta 6000 euroa, Kotimaisen avustustyönliitto, jonka voimin toteutetaan Monitoimitupa Fontan toimintaa saa 7000 ja Someron Helluntaiseurakunta 2000 euroa.
Naapuri-toimintaa järjestetään somerolaisten vapaaehtoisten voimin. Se tarjoaa monipuolista ohjelmaa, ystäviä ja retkiä maahanmuuttajille.
Fontanassa avustus käytetään leirien järjestämiseen. Monitoimitupa järjestää kaksi kolme päivää kestävää lasten ja nuorten leiriä sekä yhden perheleirin. Kaikista leireistä pidetään myös leirimuisteloilta.
Someron Helluntaiseurakunta haki avustusta ruoka-avun järjestämiseksi kerran kuukaudessa. Ruuat haetaan Operaatio Ruokakassilta Turusta sekä Leivän Tuelta Hausjärveltä.
Ely-keskus on arvioinut Someron saavan vuonna 2025 yhteensä noin 460 000 euroa kotoutumista edistävän toiminnan järjestämiseen tarkoitettuja kotikuntakorvauksia.