Lions Ladyt tarjosivat ilmaisen lounaan
– Ainahan ruoka hyvältä maistuu. Tämähän on ihan ylenpalttista, että sen saa vielä ilmaiseksi. Ja varsinkin kun vanhoja ihmisiä muistetaan. Nykyaikana tuntuu, että meitä vanhoja käsitellään kuin ylijäämää, tuumasi 91-vuotias Raimo Hallikainen eteen tarjoillun ruokalautasensa takana.
Hallikainen oli yksi 71:stä, joka ilmoittautui Lions Ladyjen yli 65-vuotiaille tarkoitetulle hyväntekeväisyyslounaalle vanhalle seurakuntatalolle.
Tarjolla oli perinteistä kotiruokaa: perunamuusia, ruskeaa kastiketta, perunamuusia, keitettyjä kananmunia, punajuurisalaattia ja suolakurkun siivuja.

Syötävää ei tarvinnut odottaa jonossa seisten, vaan leijonaleidien joukko tarjoili ruokailijalle sen suoraan pöytään. Ruoan valmisti Someron keilahallin yrittäjä.

Jälkiruokana oli marjakiisseliä kermavaahdolla. Kirkonmäen koulun kuoron tarjoaman musiikkihetken jälkeen juotiin täytekakkukahvit.


Kotikeittiössä Raimo Hallikaisen lounaiden tekijä on puoliso.
– Olen kaikkiruokainen, sanoi Hallikainen.
Hänen vieressään leijonaleidien lounaalla istunut Heikki Salama kertoi hakevansa kaupasta ainekset ja valmistavansa syötävänsä.
– Aika paljon teen keittoja, kertoi Salama.
Mirja ja Alpo Kyyrän perheeseen tulee kahtena päivä ruoka valmiina kotiin. Muina päivinä hellan vierestä ruokaa laittamassa löytää Mirja Kyyrän.
Alpo Kyyrän herkkuja ovat kalaruoat.
– Ja siihen keitetään perunat oheen, totesi Mirja Kyyrä.

– Mukavaahan se on istua valmiiseen pöytään, kun joku muu on tehnyt ruoan. Ja sen saa vielä ilmaiseksi, kiittelivät Kiia Kivekäs ja Manna Mainio.
Kivekäs, Raija Luitparo ja Leena Sumulehto kehuivat juuri haarukoimaansa lounasruokaa maukkaaksi.
Luitparolle oli jonkin aikaa tullut syötävät ruokapalvelusta kotiin. Se ei ollut hänen suunsa mukaista, ja meni hukkaan. Hänelle maistuvat eritoten kasvikset: porkkanat, lantut ja punajuuret keitettyjen perunoiden kera.
Kiia Kivekkään mies hoitaa ruokahuollon.
– Hän tykkää tehdä ruokaa, minä en.

Manna Mainio oli tuonut mukanaan ruokailemaan äitinsä Eeva Mainion ja kaksi tätiään, eli äitinsä siskot Eila Jaalamon ja Elli Salmisen.
– Ilmoitin meidät kaikki neljä. Eivät he sanoneet vastaan, vaan lähtivät mielihyvin mukaan, naurahti Manna Mainio.
Hänen äitinsä ja tämän siskot valmistavat ruokansa itse, kuten Manna Mainiokin.
– Joskus käyn ystävien kanssa syömässä ulkona; en joka viikko. Siinä samalla näkee muita ihmisiä ja saa juttuseuraa.

Teuvo Kotikoski kiitteli syöjäjoukon puolesta Lions Ladyja. Kotikoskelle ruokailupaikka, vanha seurakuntatalo oli erityisen rakas, sillä isänsä oli ollut sitä rakentamassa 1930-luvun alussa.
– Talon hirret on kaadettu Kaskiston Kaasen metsästä ja veistetty seurakuntatalon tontilla. Kylän naiset keittivät porukalle hyvät ruoat ja kahvit.
– Täällä olen käynyt rippikouluni, ja ollut monien sukulaisten ja tuttavien hautajaisissa, muisteli Kotikoski.