Teksti ja kuvat Emmi Ali-Yrkkö
Somerniemellä on otettu käyttöön uusi uljas paloasema.
Kuudensadan neliön paloasema sijaitsee Helsingintien varressa puolen kilometrin päässä Oinasjärven koulusta. Somerniemen VPK pääsi muuttamaan uuteen rakennukseen tammikuussa.
Päätös uuden aseman rakentamisesta tehtiin reilut kaksi vuotta sitten, mutta aloitusta lykättiin vuodella, jotta tukihakemus ehdittiin valmistella huolella. Muuten olisi tullut liian kiire. Palosuojelurahasto myönsi hankkeelle avustuksen maaliskuussa 2024 ja rakentamaan päästiin heti saman vuoden huhtikuussa.
– Tämän jälkeen kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan. Siitä kiitokset kaikille, jotka olivat projektissa mukana. Paloasema valmistui aikataulun mukaisesti ja budjetissa pysyttiin, kertoo Somerniemen VPK:n päällikkö Verneri Perho tyytyväisenä.

Paloaseman loppuhinnaksi tuli 767 000 euroa. Pääurakoitsijana toimi koskelainen Selcotec Oy.
Entinen paloasema Jakkulassa, vanhassa kunnanviraston talossa, oli ahdas.
– Enää ei tarvitse pujotella autojen välissä. Hallissa on hyvin tilaa koko kalustolle. Myös pesuhalli on esimerkiksi sellainen, mitä ei vanhalla asemalla ollut, vaan autot pestiin ulkona, kertoo Perho.

Pesuhallin yhteydessä on myös varusteiden huolto.
– Sinne ajetaan suoraan keikan jälkeen. Se on sitä niin sanottua likaista tilaa. Sieltä ei tulla säilytyspuolelle ennen pesua.
Pesuhallin lisäksi uudella paloasemalla on kokous- ja koulutustila, keittiö, kuntosali ja saunatilat.


– Kyllä uusi on aina uusi. Tilat ovat nyt toimivat ja ajan vaatimukset täyttävät, sanoo Perho.
Somerniemen sopimuspalokunnan hälytysosastossa on noin 20 henkilöä. Nuorisojaostoa ei tällä hetkellä ole, mutta sekin toiminta on suunnitteilla käynnistää uudelleen, nyt kun on kunnolliset tilat siihen.
Huomenna lauantaina Somerniemen uudella paloasemalla vietetään avoimien ovien päivää. Luvassa on kahvitarjoilu ja ohjelmaa kaikenikäisille.