Someron Voiman naisten jalkapallojoukkue sai ensimmäisen kerran viiteen vuoteen maiskutella makeaa kauden avausottelun voittoa, kun se kukisti Joensuun pallokentälle vieraakseen saapuneen Paraisten IF:n kakkosjoukkueen maalein 2–0 (1–0).
Edellisen kerran somerolaisjoukkue oli selviytynyt kauden avauksestaan voittajana kaudella 2020, jolloin se voitti 8 vastaan 8 -sarjan startissa niin ikään PIF/2:n. Seuraavat neljä kautta SoVolta hurahtivat Läntisen alueen Nelosessa, jossa voitot jäivät muutenkin melko vähiin.
Täksi kaudeksi Voima palasi takaisin pienemmin pelaajamäärin, pienemmällä kenttäalueella ja lyhyemmällä peliajalla pelattaviin 8 vastaan 8 -sarjan koitoksiin. Länsi-Suomen alueella on tässä sarjassa kolme lohkoa, joista SoVo on mukana kymmenen joukkueen muodostamassa A2-lohkossa.
Joukkueet pelaavat kesäkuun loppuun mennessä yksinkertaisen sarjan (9 ottelua/joukkue), jonka jälkeen viisi parasta joukkuetta jatkaa kauttaan ylemmässä ja viisi huonointa alemmassa jatkolohkossa.
PIF/2 saapui Somerolle maalivahdin ja kuuden kenttäpelaajan vahvuisella ryhmällä, eli jo lähtökohtaisesti hieman altavastaajana. Vieraat pystyivät luomaan muutaman hyvän maalintekotilanteen, jotka kuitenkin kilpistyivät viimeistään kotijoukkueen maalilla hyvän ottelun pelanneen Jenna Rautavan torjuntoihin.
SoVo oli ottelussa pelillisesti niskan päällä käytännössä alusta loppuun ja hieman huolellisemmalla viimeistelyllä se olisi ehkä voinut latoa enemmänkin kuin nähdyt kaksi maalia. Ne molemmat kirjattiin muutenkin näkyvässä roolissa olleen Tiina Kinnusen nimiin.
SoVon kokoonpano kauden avauksessa: Jenna Rautava (mv), Irene Lehtinen, Sanni Hiisilä, Emilia Salo, Helmi Niittumäki, Tiina Kinnunen, Elli Riihimäki, Seena Lahti – Ella Paija, Pihla Koivu ja Tiia Harhala.