Varhan luottamustehtävien paikkajako on toteutettu hyvässä yhteisymmärryksessä – Jani Kurvinen tavoittelee aluehallituksen varapuheenjohtajan paikkaa

0
Jani Kurvinen sai mandaatin jatkaa Someron edustajana Varhan aluevaltuustossa. Nyt hän tavoittelee aluehallituksen varapuheenjohtajan paikkaa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen poliittisten luottamustehtävien paikkajako on toteutettu hyvässä yhteisymmärryksessä puolueiden kesken. Neuvotteluita on käyty rakentavassa hengessä, ja valtuustoryhmien keskinäistä yhteistyötä on haluttu painottaa.

– Olemme käyneet hyviä taustakeskusteluja ja halunneet korostaa valtuustoryhmien yhteistyön merkitystä, toteaa Varsinais-Suomen SDP:n piirin puheenjohtaja Niina Alho.

Varhassa toimii poliittinen yhteistyötoimikunta, jonka tehtävänä on muun muassa valmistella paikkaneuvottelut.

– Varsinais-Suomen puoluepiireillä on pitkät perinteet siitä, että paikkajako tehdään yhteisymmärryksessä ja siten, että äänestäjien tahtotila tulee mahdollisimman hyvin huomioiduksi, sanoo Varsinais-Suomen kokoomuksen piirin puheenjohtaja Anna-Leena Yli-Jama.

– Keskusta on erittäin tyytyväinen neuvotteluiden lopputulokseen. Haluamme myös kiittää muita puolueita hyvästä yhteistyöstä ja sujuvasta neuvotteluprosessista. Yhteistyöllä on hyvä lähteä rakentamaan entistä parempaa hyvinvointialuetta, sanoo Keskustan Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Pekka Kuusisto.

Aluehallituksen puheenjohtajan tehtävän saa SDP ja aluevaltuuston puheenjohtajan tehtävän Kokoomus. Aluehallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikan saa Keskusta ja toisen varapuheenjohtajan paikan Kokoomus. Lautakuntien, jaostojen ja neuvostojen puheenjohtajuudet jaettiin puolueille valtuustoryhmien koon mukaisessa järjestyksessä.

Someron Jani Kurvinen sai aluevaaleissa keskustan ääniä Annika Saarikon jälkeen toiseksi eniten.
– Tavoittelen sitä, että saisin jatkaa hallituksen yhtenä varapuheenjohtajana, totesi Kurvinen jo vaaliyönä.
– On toki monta vääntöä edessä. Olen kuitenkin äänimäärän mukaan keskustan listan kakkosena. Ja koska Annika ei pysty lunastamaan hallituspaikkaa, niin olen ottojärjestyksessä seuraava, laskeskelee Kurvinen.

Puolueet jatkavat nyt sisäisiä keskustelujaan siitä, keitä ehdotetaan jaettuihin luottamustehtäviin. Lopulliset päätökset valinnoista tekee aluevaltuusto kokouksessaan 4. kesäkuuta.