Someron kuntavaaleissa yhteislista Someron edistys teki huiman tuloksen nappaamalla kaupunginvaltuustosta viiden ehdokkaan voimin neljä paikkaa.
Lisäksi Someron äänikuningattareksi nousi listan Martina Ramsay 186 äänellä.
Eniten paikkoja kahmi keskusta, joka sai aiempien 12 paikan päälle nyt kaksi lisäpaikkaa. keskusta sai äänistä 35,6 prosenttia.Keskustasta löytyy myös Someron äänikuningas, joka on tuttuun tapaan nykyisen valtuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen 232 äänellä.
Someron muut eniten ääniä saaneet olivat Mikko Virtanen (kesk.) 160, Tero Pirttilä (kesk.) 136, Jutta Varjus (SEYL) 124 ja Taina Ruuhilehto (sd.) 122.
Sosialidemokraattinen puolue sai äänistä 22 prosenttia ja 2 lisäpaikkaa, joten sillä on uudessa valtuustossa 8 paikkaa.
Vaalien suurin menettäjä oli kokoomus, jolta lähti 4 paikkaa. Kokoomuksella on uudessa valtuustossa 3 paikkaa.
Vasemmistoliitto menetti 2 paikkaa, tosin ehdokkaitakin oli vain yksi.
Myös perussuomalaiset menettivät 2 paikkaa, eli jäljellä on 4 paikkaa.
Kristillisdemokraatit ja vihreät jatkavat kumpikin yhdellä paikalla.
Vaaliliitossa Somerolla olivat kokoomus ja kristillisdemokraatit sekä keskusta ja vihreät.
Naisia ja miehiä kesäkuussa aloittavassa uudessa valtuustossa on lähes saman verran, 18 maista ja 17 miestä.
Suurin osa, 40 prosenttia, tulevista valtuutetuista on 45–54 -vuotiaita. Ikäryhmään 55–64 osuu 23 prosenttia. Yli 65-vuotiaita on 17 prosenttia ja alle 44-vuotiaita 20 prosenttia.
Uuden valtuuston nuorimmat jäsenet ovat Reima Anolin (kd.), 33, Mikko Virtanen (kesk.), 34 ja Martina Ramsay , 34. Vanhimmat valtuutetut ovat Heikki Tuomisto (kes.), 72, Mirja Rouhiainen (kesk.), 70 ja Ismo Valve (sd.), 70.
Uusia valtuutetuista on kymmenen ja uudelleenvalittuja 25.
Someron äänestysprosentti oli 56,1.
