Vappu on sujunut Somerolla suunnitellusti. Torin Härkä sai lakkinsa aattona, ja Someron Kulttuuri ry:n järjestämässä vapun avauksessa puhui kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen.




Vappupuhe:
Mikä on yrityksille edullista, voi olla ihmisille tuhoisaa
Tänään, vapunpäivänä Someron Demarit, SAK Someron paikallisosasto sekä Someron Eläkkeensaajat olivat kutsuneet vappupuhetta pitämään turkulaisen tulevan aluevaltuutetun sekä vastasyntyneiden teho-osaston osastonhoitajan Nina Kallion (sd.).

– Elämme historiallisia aikoja Suomen poliittisella kentällä. Moni paikkakunta muuttui sinisestä punaiseksi, tai SDP ainakin vahvisti omaa osuuttaan kunnan ja hyvinvointialueen päätöksenteossa, puhui Kallio.
-Pohditaan yhdessä tapahtunutta ja mitä se tuo tullessaan, Suomen poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaa väistämättä maailman tilanne. Elämme globaalisti levottomia aikoja. Sotia ja levottomuutta on paljon. Natoon liittymisen jälkeen Suomi on velvollinen kasvattamaan omaa puolustusbudjettiaan, tosin se tehdään nyt hyvin nopeassa tahdissa ja se syö yhteisiä verorahoja ja edelleen velkaannuttaa Suomea ja todennäköisesti
aiheuttaa lisää leikkauksia muun muassa peruspalveluista.
Kallion mukaan varautuminen on kuitenkin järkevää, koska meillä on pitkä yhteinen raja aggressiivisen Venäjän kanssa ja joka puolestaan näyttää hamuavan entisten alusvaltioiden maita omikseen.
-Sisäinen turvallisuus on asia, jota olisi kunnan ja hyvinvointialueen päätöksentekoelimissä pohdittava. Onko meillä riittävästi yleisiä väestönsuojia, onko virkakoneemme riittävän iskunkestävä ja joustava, mikäli poikkeusoloihin pitäisi siirtyä? Onko varautumisemme taso riittävä ja monipuolinen, huomioiden erilaiset kriisitilanteet, kuten esimerkiksi laajat sähkökatkot?
-Hallitus kertoo panostavansa turvallisuuteen. Valtion velka kasvaa tämän hallituksen toimien seurauksena enemmän, kuin Rinteen tai Marinin hallituksien aikoina. Se on paljon, koska Marinin hallituksen aikana torjuimme pandemian aiheuttamia vaikeuksia sairaaloissa, ja tuimme yrityskenttää ja kuntia. Lisäksi myös energiakriisi ajoittui noihin aikoihin.
-Tämän hallituksen ehkä hyvääkin tarkoittaneen hallitusohjelman tavoitteisiin kuului saavuttaa 100 000 uutta työpaikkaa, toisin kävi, nyt meillä on plus 50 000 työtöntä, entisten lisäksi. Yrityskonkursseja tapahtuu lukuisasti ja lisääntyvästi. Talous- ja vientipolitiikkaan vaikuttaa osittain maailmanlaajuinen matalasuhdanne sekä nykypäivinä myös talousveturi USA:n poukkoileva kauppapolitiikka tullien muodossa. Uskoisin, että USA:n asema on hitaasti muuttumassa luotettavasta ja vakaasta kumppanista joksikin muuksi ja kaupan keskus syntyy muualle, paikkaan jossa myös toivottavasti EU on vahvasti mukana.
Suomen hallitus pyrkii veroeduilla ja yhteisöveron laskemisella innoittamaan yrityksiä tekemään investointeja ja laajentamaan toimintaansa, jolloin syntyisi uusia työpaikkoja ja veroetu lisäisi yksityistä kulutusta, varsinkin isoimman tulodesiilin ryhmässä.
-Tätä on kokeiltu jo aiemminkin huonoin seurauksin. Vaarana on, että odottaessamme niin sanottuja dynaamisia vaikutuksia raha menee syvemmälle piiloon ja Suomi vajoaa entistä alemmas velkatasossaan, koska arkipäivän asioita pitää toteuttaa ja tehdä kuitenkin. Lisälainaa on siis otettava.
-Tämän hallituksen aloittaessa tehtiin merkittävät leikkaukset asumistukeen, toimeentulotukeen, kuntien valtionosuuksiin. Työttömien työnteon suojaosa poistettiin, jolloin päiväraha pienenee. Asunnottomuus onkin nouseva ongelma Turussakin. Leipäjonot pitenevät ja omalla asuinalueella Turun Varissuolla jonoon tullaan ympäri kaupunkia, ei vain omalta alueelta. Meillä on todella huonosti toimeentulevia asuntokuntia ja ihmisiä. Jatkossa tämä nähdäkseni edellyttää ensisuojatoiminnan ja erilaisen tukimuotojen laajentamista myös paikallistasolla.
-On epävarmaa, että pystytäänkö siihen, koska muun muassa evankelisluterilainen seurakunta ja muut yhdistykset/yhteisöt pienentävät vapaaehtoisverkostoaan toimintamäärärahojen pienennyttyä hallituksen toimien seurauksena.
-Nyt työssäkäyvät velkaantuvat, eivät pikavipeistä vaan normaalielämään kuuluvista
laskuista. Työttömyys romuttaisi kaiken henkilökohtaisessa elämässä.
Kallio korosti, että työtä ei ole, mutta velvoite sitä hakea kasvaa jatkuvasti.
-Oletan, että hallituksen tavoitteena on saada isot osa-aikatyömarkkinat, jolloin ihminen joutuu toimeentulon saadakseen siirtymään vuorokauden mittaan matalapalkkatyöstä toiseen. Yrityksille edullista, ihmiselle se voi olla tuhoisaa.
-Välityömarkkinoiden kehittämistä kaivataan kipeästi, siihen ei ole kuitenkaan valtiolta rahoitusta työllisyysalueille ole korvamerkittynä tulossa. Välityömarkkinoiden kehittäminen olisi siksi erittäin tärkeää, koska työllä on merkittävä vaikutus toimeentuloon ja ihmisen sosiaaliseen pääomaan. Meillä kaikilla on tarve kuulua johonkin yhteisöön.
-Henkilökohtaisen osaamisen kehittäminen opintojen avulla on painunut minimiin,
työntekijät eivät enää hakeudu jatko-opintoihin, koska tukiväylää niiden toteuttamiseksi ei enää ole. Tämä saattaa kostautua osaamisen rapautumisena sekä innovaatioiden ja investointienkin pienentymisenä yrityksissä ja työpaikoilla.
Kallio nosti esille myös kuntien ja kaupunkien entisestään kiristyvän aseman.
-Valtionosuuksia leikataan jälleen ja monessa kunnassa ja kaupungissa joudutaan miettimään miten lakisääteiset palvelut, kuten koulutus, infra ynnä muut järjestetään.
– Turku, joka muuttui 30 vuoden kokoomusjohdosta SDP vetoiseksi, on todellisten haasteiden edessä. Kaupungissa nimittäin käytetään jo nyt minimi peruskoulutuksen järjestämiseen. Henkilöstölle on jo pidetty yt-neuvotteluita ja kuitenkin tietty määrä henkilöstöä tarvitaan kunnossapitoon tai hallinnon palveluiden pyörittämiseksi.
-Turussa SDP ei muutoinkaan näe suurta etua pienipalkkaisen henkilöstön irtisanomisella, jolloin tehtävät vaan siirtyvät jäljelle jäävän henkilöstön tehtäväksi tai ne jäävät tekemättä. Vanha ajatus laiskasta kunnantyöntekijästä ei enää pidä paikkaansa, vaan toimintoja on sopeutettu ja liinattu runsaasti.
-Hyvinvointialueilla SDP saavutti merkittäviä paikkalisäyksiä. Ihmiset haluavat saada toimivia julkisia palveluita kohtuulliseen hintaan. Sosiaalidemokraatteihin luotetaan puolueena, joka pystyy julkisia, kaikille kuuluvia sote-palveluita puolustamaan ja ylläpitämään. Ongelmallista siitä tekee nykyhallituksen politiikka, joka jääräpäisesti pitää kiinni alijäämän kattamisvelvoitteesta, vaikka se käytännössä tarkoittaa sitä, että lakisääteisiä palveluita ei pystytä tuottamaan.
-Omalla toimialueellani Tyks-sairaalapalveluiden naisten ja lasten tulosryhmässä käydään jo toista yt-kierrosta, ensimmäisessä sopeutettiin hallinto- ja kehittämishenkilöstöä, myös lähiesihenkilöitä vähennettiin. Nyt toisella kierroksella yt-menettely kohdistuu kliinistä työtä tekeviin, ja toiminnan uudelleen järjestämisen avulla säästämme meille lasketun osuuden toimintakuluissa. Käytännössä se tarkoittaa joillekin hoitajille siirtymistä päivätyöstä kolmivuorotyöhön.
-Toimintaa siis sopeutetaan, ja uudelleen järjestellään, jotta kaikki työ tulee tehdyksi työ- ja potilasturvallisesti. Yt-neuvottelut henkilöstöön kohdistuen tullaan tekemään kaikissa Tyks-sairaalapalveluiden tulosryhmissä. Myös muissa Varhan tulosalueilla niitä tehdään, tai on jo aiemmin tehty.
Vaarana on Kallion mukaan lisääntyvä työtyytymättömyys ja henkilöstöpula.
-Käytännössä vähennetään liikaa, jolloin puutteita joudutaan kattamaan vuokratyövoimalla, jonka työyksikkökohtainen osaaminen on puutteellista. Tämä viimeksi mainittu kohdentuu varsinkin ikääntyneiden palveluihin.
-Syynä vähentämiseen on hallituksen tekemä muutos hoitajamitoituksen määriin. Sisällöstä ei kuitenkaan saa tinkiä, vaan laadullisesti sama työ tulee tehdä pienemmällä väellä.
-Jatkossa meidän on tehtävä hyvinvointialueilla entistä enemmän yhteistyötä perusterveydenhuollon, sosiaalityön ja erikoissairaanhoidon välillä ja estettävä ja purettava siiloutumista. Jokainen toimialue ymmärrettävästi pitää kiinni omasta erinomaisesta osaamisalueestaan ja budjeteista. Kuitenkin näemme, että teemme osittain samoja asioita.
-Samalla aito vuoropuhelu esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimijoiden välillä puuttuu. Tämän vuoropuhelun kehittäminen auttaisi suuresti asiakkaita ja potilaita ja estäisi mahdollisesti usean asioinnin eri ammattilaisilla. Moniammatillisesti sote-pisteissä työskennellen säästettäisiin pitkä penni. Digitaaliset palvelut eivät välttämättä kaikille sovi, varsinkaan yksin asuvalle iäkkäälle. Järkevää olisikin, että digiä ja asiointia välissä toteuttaisi ammattilainen, joka auttaisi asioiden eteenpäin viemisellä verkkovälitteisesti, jolloin ihmisen ei tarvitsisi välttämättä kotoansa mihinkään liikkua, jos se ei helposti onnistu.
Hallitus on esittänyt erilaisia keinoja hoitojonojen purkamiseksi.
– Hallituksen markkinoimassa yli 65-vuotiaiden lääkärikäyntien korvaamisella yksityissektorin toimipaikoissa julkisen hinnalla, on mielestäni valitettavasti huijauksen makua. Yleislääkärin vastaanottohinta saattaa itse asiassa olla hyvinkin maltillinen, mutta kaikki muu kuten labrat, kuvantaminen ynnä muut maksaakin sitten monin verroin enemmän ja se on henkilön maksettava itse.
– Lisäksi huolettaa se, miten yksityissektori tekee hoidontarpeen arviointia, miten yksityishenkilö, tuntematta lääketiedettä, voi tietää mitkä tutkimukset esimerkiksi sairaudentilan selvittämiseksi ovat välttämättömiä?
– Yksityinen terveyspalveluyritys on yleensä Suomessa ylikansallinen, jonka tavoitteena on tuottaa voittoa omistajilleen. Voi olla, että hallituksen tarkoitus on hyvä ja kannatettava, mutta kulujen valvonta ja arviointi vaikuttavuudesta pitäisi kuulua pakettiin.
Kallio muistutti, että myös kolmas sektori eli järjestöt ja yhdistykset ovat toiminnan sopeuttamisen edessä jatkuvista hallituksen määrärahaleikkauksista johtuen.
– Kolmas sektori on usein se kumppani, joka kulkee mukana, kun toivutaan sairauksista ja tukee sairaudessa, kuten esimerkiksi syöpäyhdistys. Toiminta perustuu yleensä vapaaehtoisiin ihmisiin, jotka antavat aikaansa itselle tärkeän asian puolesta. Meidän sosialidemokraattien onkin nyt huolehdittava siitä, että ihmiset todella saisivat laajoja palveluita kohtuullisen matkan päästä, pääsisivät ajoissa leikkauksiin tai toimenpiteisiin. Huolehditaan myös kolmannen sektorin toiminnan jatkumisesta annettavien avustuksien turvin.
Somero painii Kallion mukaan hyvin samanlaisten ongelmien kanssa kuin maakunnan keskuskaupunki Turku: Harmaantuvat kuntalaiset, nuorten ahdistuneisuus, työikäisten puuttuminen kuntarakenteesta.
– Työttömyysluvut Somerolla ovat kuitenkin verrattain paremmat kuin maakunnassa yleensä. Jatkuvassa sopeuttamisen ilmapiirissä eteenpäin vievää työtä on hankala tehdä. Hallitus on oikeassa siinä, että hyvinvoinnin edellytyksenä on työ, siksi meidän tuleekin voimakkaasti pyrkiä elinvoimaisuuteen esimerkiksi kaavoituksen ja logistiikan keinoin, houkutellaksemme yrityksiä investoimaan tai kasvattamaan toimintaansa. Ilman vireää työllisyyttä, ei synny verotuloja, joista sitten taas voisimme tuottaa kuntalaisille erilaisia palveluita.
Kallion mukaan on selvää, että paljon on työtä tehtävänä kunnissa, kaupungeissa ja hyvinvointialueilla.
– SDPn saama vaalivoitto edellyttää meiltä nyt isompaa vastuuta päätöksistä. Vaatii taitavaa suunnittelua ja jouhevaa päätöksentekoa, jotta pystymme näissä ei niin koko kansaa koskevissa ”säästötalkoissa” viemään asioita eteenpäin niin, että kuntalaisten, potilaiden ja asiakkaiden asiat kehittyvät positiiviseen suuntaan.
– Politiikkaa ei tehdä yksin, vaan puolueiden yhteistyöllä. Usein se on kompromissien tekoa, ja yllättävää kyllä, suurin osa kanssapoliitikoista on ihan mukavaa sakkia.
– Se ei muuta sitä, että arvoperustat ovat erilaisia ja katsantokanta asioihin erilainen. Meidän sosiaalidemokraattien on jatkossakin tehtävä työtä kaikkien hyvinvoinnin eteen, oli ihmisen tausta, asema tai suuntautuneisuus mikä tahansa.
– Työ siis jatkuu, entistä haastavampana ja katse on nyt luotava eduskuntavaaleihin 2027 ja tehtävä töitä sen eteen, että olisimme noissa vaaleissa se isoin puolue, jolloin voisimme toteuttaa aidosti kaikista ihmisistä välittävää tasa-arvoista politiikkaa.
– Iloitaan nyt siitä vaalimenestyksestä mikä nyt saavutettiin! Ja jatketaan työn tekemistä näkyvästi kentällä. Ilokseni olen huomannut, että ainakin omaan paikallisyhdistykseeni tulee uusia aktiivisia jäseniä, samaa toivon Somerolle.
– Näillä sanoilla toivotan kaikille iloista työn juhlaa, Vappua!
Keskusta juhli torilla

Myös keskusta oli tänä vuonna mukana Someron vapputunnelmissa jakamalla torilla ilmapalloja ja kahvia. Soppatykin oli tuonut paikalle keskustan aluevaltuutettu Jani Kurvinen. Tapahtumalla haluttiin kiittää äänestäjiä.
Toriturinoissa vaihdettiin kuulumisia, mutta keskusteluissa vilahtelivat myös muun muassa sanat sote, sota, Varha ja Trump.