Varsinais-Suomen työttömyys oli hienoisessa laskussa huhtikuussa, mutta avoimien työpaikkojen määrät laahaavat pahasti liian alhaalla. Maakunnan työttömyys on kasvanut Uusimaan kanssa valtakunnan voimakkaimmin verrattuna vuodentakaiseen tilanteeseen. Pahiten työttömyyden kasvu on osunut pitkäaikaistyöttömiin, korkeakoulutettuihin, nuoriin ja naisiin.
Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli huhtikuun lopussa 25 800 työtöntä työnhakijaa. Huhtikuun aikana työttömien määrä supistuu normaalivuosina jonkin verran maaliskuuhun verrattuna, kuten nytkin, työttömien määrän laskiessa 600 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna.
Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 3 900 henkilöllä eli 18 prosenttia, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 14 prosenttia.
Somerolla oli työttömiä työnhakijoita huhtikuussa 370. Maaliskuussa oli 378 ja vuosi sitten huhtikuussa 300. Muutos huonompaan tarkoittaa, että nyt on 70 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten ja prosenteissa 23 prosenttia enemmän kuin huhtikuussa 2024.
Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä tippui 400 hengellä verrattuna vuodentakaiseen. Someron työttömistä työnhakijoita 48 oli lomautettuna.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Varsinais-Suomessa 10,8 prosenttia eli 1,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen selkeästi pienempi kuin koko maassa (11,5 %) keskimäärin. Someron työllisyysaste oli 10,6.
Huhtikuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän Turunmaan saaristoa lukuun ottamatta, jossa työttömien määrä pysyi ennallaan.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Salon ja Turun seuduilla (11,3 %) sekä kunnista Turussa (14,0 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,1 %) sekä kunnista Ruskolla (4,9 %).
Huhtikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 2 500 kappaletta, joten pudotus on ollut silmiinpistävää (-36 %) viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 10 700 kappaletta eli 30 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna huhtikuun aikana 6 100 kappaletta, joista 3 100 oli uusia, huhtikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli huhtikuussa tarjolle 34 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Somerolla oli tarjolla 10 avointa työpaikkaa, kun maaliskuussa 23 ja vuosi sitten huhtikuussa 32.
Toukokuussa työttömien työnhakijoiden määrä supistuu yleensä trendin omaisesti jonkin verran huhtikuuhun nähden.