Järvivesien lämpenemistä ja uimaan pulahtamista odotetaan kovasti. Kannattaa hyödyntää Suomen lyhyt kesä ja tuhannet järvet.

Vesillä liikkumisen taidot ovat Suomessa kansalaistaitoja. Mutta uimataitoisten lasten osuus on viimeisimmän tutkimuksen mukaan laskenut selvästi. Vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista on uimataitoisia.

Uima- ja vesiturvallisuustaidot ovat hengissä pysymisen taitoja. Vesipätevyys on uintitekniikan lisäksi taitoa mennä turvallisesti veteen, uida vaatteet tai pelastusliivit päällä sekä kykyä arvioida omia taitojaan suhteessa paikallisiin olosuhteisiin, veden lämpötilaan tai sen syvyyteen ja uintimatkan pituuteen.

Vanhemmat edistävät lastensa uimataitoa parhaiten, kun kannustavat heitä uimaan ja leikkimään uimarannoilla, ja antavat rauhassa tutustua rantaveteen vaikkapa leluja kelluttamalla. Leikinomaiset kokemukset vedessä tasoittavat lapsen tietä uimataidon oppimiseen.

Sukeltaminen on ensiaskel uimataitoon. Jotta lapsi voi oppia uimaan, hänen täytyy ensin tottua vierailuihin veden alla. Kasvojen kastaminen, kuplien puhaltaminen ja veden alle kurkistaminen valmistavat lasta sukeltamiseen – ja sukeltamisesta on lyhyt matka liukumiseen ja uimiseen. Ja sitten kellutaan, ollaan rennosti vedessä selällään. Vesi kannattelee.