Kirppispäivä sai suursuosion

0
Someron Kirppispäivä sai suuren suosion niin myyjien kuin asiakkaiden keskuudessa.

Teksti ja kuvat Emmi Ali-Yrkkö

Kirppispäivä järjestettiin Somerolla nyt neljännen kerran. Kotikirpputoreja oli ympäri Someroa 36. Paikat oli merkitty karttaan, jonka avulla oli helppo suunnistaa. Esakallion kirppistapahtumassa oli noin 90 myyjää, joista 50 sisällä ja 40 ulkona parkkipaikalla.

– Kirpusta kasvoi härkä, sanoo Esakallion kirpputorin alkuunpanija Teija Hämäläinen. Kaksi vuotta sitten Esakalliolla oli myyjiä kymmenen. Viime vuonna myyjiä oli 50 ja kävijöitä 500. Tänä vuonna myyjiä oli 90. Kävijämäärää ei enää pystynyt tarkasti laskemaan, mutta voisin arvella yli tuhatta ihmistä, naurahtaa Hämäläinen.

– Myyjiä olisi ollut enemmänkin, kyselyjä tuli vielä senkin jälkeen, kun paikat oli varattu loppuun.

Tapahtuma Esakalliolla on kasvanut niin suureksi, että tänä vuonna Someron Esa vastasi organisoinnista.

– Tarvittiin liikenteenohjausta ja niin paljon etukäteistyötä, että yksi ihminen ei enää voi vastata tästä, sanoo Hämäläinen.

Teija Hämäläinen toimii Esakallion kirppistapahtuman primus motorina.

Siivouspäivä-nimisenä tapahtumakonseptina aloittanut kirppispäivä on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä kierrätystapahtuma, jossa kuka tahansa voi laittaa pystyyn kirpputorin. Kirppispäivää on järjestetty vuodesta 2012 sosiaalisessa mediassa tapahtuneen ideoinnin jälkeen. Se on levinnyt Helsingistä valtakunnalliseksi tapahtumaksi, ja ajankohdiksi ovat vakiintuneet toukokuun viimeinen viikko ja elokuun viimeinen viikko.

Esakalliolla kuhina alkoi heti tapahtuman käynnistyttyä kymmeneltä. Ensimmäisenä kauppansa teki merkkitavara. Marimekko, Arabia ja Iittala pitävät suosionsa myös kirpputoreilla. Myös ajankohtaiset tuotteet menevät kaupaksi, kesällä kesämekot ja pellavatuotteet. Lasten kausivaatteet, urheiluvälineet ja lelut kelpasivat paremmin kuin aikuisten vaatteet.

– Täytyy laittaa halvat hinnat, jos ajatuksena on se, että haluaa ensisijaisesti saada tavarat eteenpäin, kertoo myyjänä toiminut Irina Ojala- Sirro.

Hän oli tyytyväinen päivän myyntiin.

Nikanderin Emma ja Aada löysivät mieluista ostettavaa.

Moni kirpputoripäivän asiakkaista kertoo olevansa liikkeellä ensimmäistä kertaa. Tapahtuman suuruus ja suosio yllättivät monet myyjät ja asiakkaat.

– Löysin Heitä sikaa -pelin, näyttää Emma Nikander.

Hän on liikkeellä siskonsa Aada Nikanderin kanssa.

– Hyvä tapahtuma tämä on, vahvistavat molemmat.

– Toivottavasti kirppispäivä saa jatkoa Somerolla tulevinakin vuosina.