Teksti ja kuvat: Tarja Kauppinen
Nikkasen tilan lehmät kirmasivat laitumelle Pyölissä Laitumellelasku -tapahtumassa, jossa annettiin myös tietoa maidontuotannosta ja lehmien kesäisistä puuhista laitumella.
Maistiaisia tarjoilivat Valio ja Liha-Hietanen. Mukana olivat myös MTK, ProAgria, Hankkija, Esakallio ja Länsi-Maito.
Nikkasen tilalla työskentelevät Juho Nikkanen sekä hänen vanhempansa Hannele ja Risto Nikkanen sekä yksi ulkopuolinen työntekijä.
– Avopuolisoni Aino-Maria Mänki työskentelee pääasiassa tilan ulkopuolella, mutta auttaa sen, mitä ehtii, kertoo nuori isäntä Juho Nikkanen vierellään tilan nuorin polvi, pian 4- ja 2-vuotiaat Iisa ja Aapo .
Tilalla oli samanlainen tapahtuma vuonna 2018.
– Tilan laajentumisen takia on ollut paljon muuta työtä.Nyt vasta voitiin järjestää uudelleen tällainen laajempi yleisötapahtuma.
Juho Nikkanen antoi tietoa muun muassa naudanlihan tuotantotilanteesta, joka on ollut esillä viime aikoina, kun varsinkin jauhelihasta on ollut pulaa.
– Kauan on ollut puhetta naudanlihan tuotannon vähentymisestä ja tiedossa on ollutkin, että siitä voi tulla puutetta. Suomessa on Euroopan alhaisimmat hinnat, sekä maidolla että lihalla, eivätkä tuottajahinnat näy nousevan puutteesta huolimatta, pohtii tilan isäntä.
– Nykyään käydään jo Puolasta asti kyselemässä halpoja eläimiä, hän lisää.
Maidontuotannossa Nikkasen tilalla on apuna robottilypsy. Lehmiä ja nuorta karjaa on pitkälti yli 200.
– Lehmät oppivat itse menemään lypsyrobotille. Kun niitä neuvoo, joku oppii kerrasta; joillekin pitää opastaa muutaman kerran, mutta yleensä ne oppivat muutamassa päivässä.
– Maitopuolella asiat ovat ihan ok tulevaisuuden suhteen ja eteenpäin katsotaan, Juho Nikkanen tuumii.
Eetu Suhonen oli tullut tapahtumaan äitinsä Netta Heleän kanssa.
– Haluamme nähdä vähän kaikkea, mutta Eetu tykkää erityisesti koneista, äiti toteaa.
Juha Rauhansalo tuli paikalle Kirkkonummelta saakka. Mukana olivat Somerolla asuvat lapsenlapset Peetu ja Niilo.
– Olen nähnyt lehmiä ennenkin, Niilo kehaisee, kun joukko odottaa ensimmäisiä lehmiä tulevan ulos navetasta.
Minna Alitalon mukana tapahtumaan tulleet lapsensa Aada, Paavo ja Joona olivat innostuneet puhaltelemaan saippuakuplia. Tila on porukalle tuttu. Lasten äiti, Minna, on omaa sukua Nikkanen. Hänen veljensä ja vanhempansa pitävät tilaa.