Museokortti juhlii tänään 5. toukokuuta 10-vuotista taivaltaan. Merkkipaalun kunniaksi korttiin tuodaan myöhemmin tänä vuonna kuukausimaksumalli, joka tekee museokäynneistä entistä saavutettavampia. Tavoitteena on madaltaa kynnystä kulttuuriin osallistumiseen ja vahvistaa museoiden roolia arjen elämyksissä.
Somerolla museokorttikohteita on yksi Härkälän kartano.

Museokortti on vaikuttanut laajasti museoiden kävijämääriin, talouteen ja merkitykseen yhteiskunnassa. Museokortilla on tehty yli 13 miljoonaa museokäyntiä, ja kortin tuottamat tulot museoille ovat nousseet lähes 100 miljoonaan euroon.
Ensimmäiset Museokortit ojennettiin presidentti Sauli Niinistölle ja tohtori Jenni Haukiolle Mäntyniemessä 5. toukokuuta 2015.
– Museokortin käyttöönotto on mullistanut suomalaisten suhteen museoihin ja lisännyt museoiden elinvoimaa eri puolilla Suomea. Kysymyksessä on ainutlaatuinen, historiaan jäävä kulttuuriteko, Haukio sanoo.
”Museokortti on tuonut uusia yleisöjä museoihin”
Museoiden lipputulot ovat Museokortin myötä lähes kolminkertaistuneet, ja museot ovat rikkoneet kävijäennätyksiään useina peräkkäisinä vuosina.
– Museokortti on muuttanut kulttuurin kuluttamisen tapoja, tuonut uusia yleisöjä museoihin ja tehnyt museoista entistä merkityksellisemmän osan ihmisten arkea, sanoo Museokortti-toiminnasta vastaavan FMA Creations Oy:n toimitusjohtaja Pekka Impiö.
Museokortin myyntituloista vähintään 75 prosenttia palautetaan museoille, ja loput käytetään järjestelmän ylläpitoon sekä museoiden yhteismarkkinointiin. Museokortti-järjestelmässä ei ole ulkopuolisia edunsaajia – kaikki hyöty jää museoalalle. Yhtiön omistaa museoiden edunvalvontajärjestö Suomen museoliitto ry.
Museokortin voi pian hankkia kuukausimaksulla
Museokortti kehittää palveluitaan jatkuvasti. Myöhemmin tänä vuonna Museokortin voi hankkia ensimmäistä kertaa myös kuukausimaksulla, mikä tuo kortin entistä laajemman yleisön saataville. Asiakas sitoutuu 12 kuukauden Museokortti-kauteen, mutta hinta pilkotaan maksettavaksi kuukausi kerrallaan.
– Museokortin 10-vuotisjuhlan kunniaksi tuomme uuden maksutavan kortin hankkimiseen. Tavoitteena on madaltaa osallistumisen kynnystä entisestään ja houkutella uusia kulttuurin ystäviä museokorttilaisiksi, erityisesti nuoria, Impiö sanoo.
Museokortti lukuina
- Museokortilla on noin 350 000 aktiivista kortinhaltijaa
- Kortti on voimassa 12 kuukautta ensimmäisestä käyttökerrasta
- Kortti on pääsylippu yli 360 museoon Suomessa
- Vuosina 2015–2024 Museokortilla on tehty yli 13 miljoonaa museokäyntiä
- Museokortti-järjestelmässä on mukana yli 360 museota
- Lähes 100 miljoonaa euroa palautettu museoille vuosina 2015–2024