Nuoren miehen riehuminen hänelle tuntemattoman naisen asunnon terassilla ja pihalla tuotti paljon särkynyttä tavaraa, mutta myös kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen nuorena (teon aikana 17-vuotias) tehdystä kolmesta vahingonteosta, törkeästä vahingonteosta sekä törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Hänet määrättiin korvaamaan somerolaisnaiselle 200 euroa vakuutuksen omavastuusta, 1000 euroa kivusta ja särystä ja 3 500 euroa kärsimyksestä. Miehen pitää korvata vakuutusyhtiölle 38 685 euroa. Summa koostuu nuorukaisen aiheuttamista tuhoista terassin pleksilasi-ikkunoihin, olohuoneen ja makuuhuoneen ikkunoihin, sälekaihtimiin ja pihalla olleeseen henkilöautoon.

Reissulla hän rikkoi myös huoltoaseman bensapumpun ja kaupan ulko-oven. Käräjäoikeus määräsi hänet maksamaan pumpusta reilut 180 euroa korvausta ja päivittäistavarakaupan ulko-oven särkemisestä yli 2 000 euroa.

Tapahtumaketju alkoi toukokuisena lauantai-iltana Somerolla. Nuorukainen oli viettämässä ystäviensä kanssa iltaa paikkakunnalla, joka oli hänelle entuudestaan tuntematon.

Illan aikana syntyi toraa kaverien kanssa. Hän jäi yksin. Kiukku nousi.

Huoltoaseman tankkauspisteellä hän paiskoi polttoainepistooleja maahan. Ne vaurioituivat. Kaupan pihalla hän viskasi mainoskyltin tuulikaapin lasisiin oviin. Sitten hän työnsi ostoskärryt päin ovea; ovi irtosi pois paikaltaan.

Tämän jälkeen hän alkoi riehua somerolaisnaisen kotipihassa. Hän kaatoi piha-aidan ja rikkoi postilaatikon. Sitten olivat vuorossa terassin pleksilasiset ikkunat. Hän viskoi ikkunoihin terassilla olleita esineitä. Kivillä ja suurella kivilaatalla tuhoutui kolme olohuoneen ikkunaa. Yhdellä suurella kivellä hajosi makuhuoneen ikkuna. Asunnolle koitui vahinkoja 32 000 euron edestä.

Asunnon asukas oli herännyt aamuyöstä neljän aikaan ensin kolahduksiin. Makuuhuoneessa oli ollut runsaasti lasinsiruja ja suuret ikkunat olivat säpäleinä. Hän näki tuntemattoman miehen heittelemässä tavaraa terassiaan ja ikkunoitaan päin.

Nainen pelkäsi turvallisuutensa puolesta. Hän soitti hätäkeskukseen ja pakeni koira kainalossaan. Ulos hän pääsi makuuhuoneen tuuletusikkunasta. Siinä rötäkässä hän loukkasi selkänsä.

Nainen pakeni lähikaupan pihaan ja odotteli siellä apua tulevaksi.

Asunnon pihassa oli henkilöauto. Nuorukainen rikkoi tiilellä auton tuulilasin, lommotti auton kylkeä ja naarmutti ajoneuvon kauttaaltaan. Auton vahingot olivat yli 6 600 euroa.

Nuorukainen tuhosi omaisuutta myös toisesta somerolaistalosta. Hän rikkoi sieltä ikkunoita paiskomalla niitä päin pihasta löytämänsä vesiautomaatin ja puutarhatuolin.

Oikeudessa nuorukainen myönsi tekonsa ja kertoi olleensa juuri tuolloin eronnut pitkäaikaisesta parisuhteestaan. Hän sanoi, että hänellä oli huono fiilis.

Hän selvitti ottaneensa aiemmin päivällä lääkkeen. Sillä oli yhteisvaikutus alkoholin kanssa. Poika kertoi, ettei muista juuri mitään raivoamisestaan, ainoastaan kivien heittelyn.