Teksti Emmi Ali-Yrkkö, kuvat Emmi Ali-Yrkkö ja haastatellun albumi
Elina Lemberg-Kärjen ja Mikko Kärjen talo sijaitsee Pyölin kylässä Elinan lapsuudenkodin naapurissa. Talon ympärillä on puolen hehtaarin piha, jota ei ole tehty helppohoitoisuus edellä. Pääosassa ovat kukat.
– Paljon näkee pihoissa nykyään tuijia ja haketta. Mua vähän surettaakin se, ettei laiteta enää kukkia, sanoo Elina Lemberg-Kärki.
– Meillä se menee niin, että siellä missä on vielä nurmikkoa näkyvissä, on tilaa kukkapenkille.
– Olen nyt vasta 15 vuoden oman pihan hoitamisen jälkeen opetellut, miten kukkapenkki kannattaisi perustaa. Ei näin, miten mää olen niitä tehnyt ja nyt sitten uudistan niitä pikku hiljaa. Vaikka muuten olen järjestelmällinen ihminen, niin en ole sitä puutarhassa. Mulla on kaikki kukkapenkit sekapenkkejä.
Tänä keväänä Lemberg-Kärki ei ole ehtinyt pihalla tekemään vielä muuta kuin haravoimaan.
– Nykyäänhän puhutaan paljon siitä, että kaikki lehdet kannattaisi jättää maatumaan ja lannoittamaan pihaa, mutta meidän pihalla on niin paljon haapoja, että on pakko haravoida. Se lehtimössö ei ole vielä heinäkuussakaan lähtenyt.
– Syksyllä en tee mitään. Jätän kaikki kukat talven törröttäjiksi, että on pikkulinnuille ruokaa.
Toinen kevätpuuha, jota hän tekee keväällä maan sulettua, on pionien hoitaminen. Jos routa on nostanut juurakoita ylöspäin, hän laittaa karkeaa soraa niiden päälle. Jos pionien juurakko kasvaa liian suureksi, se kannattaa jakaa pienemmiksi. Muuten sen kanssa voi käydä niin, ettei se kuki enää.
Pioneihin Lemberg-Kärki on hurahtanut ihan kokonaan. Hänen pihallaan kasvaa 80 eri pionilajiketta.
– Sen jälkeen kun liityin Suomen pioniseuraan, homma lähti vähän käsistä, naurahtaa Lemberg-Kärki.
– On vanha piha ja talolaajennuksen myötä tullut uusi piha, jossa on oikeaoppisesti tehtyä kohopenkkiä. Se tarkoittaa sitä, että multaa olisi vähintään 30 senttiä maan pinnasta ylöspäin. Ei kaiveta mitään kuoppaa, vaan mieluummin peitetään maa vaikka pahvilla tai jollain muulla maatuvalla ja siihen päälle laitetaan multa. Kohopenkin ideana on, että vesi valuisi pois. Etenkin pionit, mutta monet muutkin lajit kärsivät talvimärkyydestä, sillä savimaassa vesi ei häviä mihinkään.
Ilmojen vähän lämmettyä, on vuorossa lehtipensaiden leikkaaminen. Pienet pensaat, kuten angervot, hän leikkaa ihan matalaksi. Osa havuista, esimerkiksi tuiviot, karsitaan niin, etteivät ne kasva kulkuväylällä.
– Silmämääräisesti vaan leikkaan. Omenapuita pyytäisin leikkaamaan jonkun, joka tietää, mitä tekee.
Pian on käsillä paras hetki, kun piha on putsattu ja voi vaan seurata, mitä penkeistä lähtee kasvamaan. Kesällä, kun piha on täydessä kukoistuksessa, Elina kävelee ympäri pihaa teekupin kanssa ja kitkee rikkaruohoja. Kerran kahdessa viikossa on jokainen kukkapenkki käyty läpi.
“Käväsen tosta vähän, ku on niin rivon näköst”, kuullaan usein Elinan suusta. Sen lausahduksen hän oppinut isoisältään. Elinan puutarhainnostus on lähtöisin isovanhemmilta, joiden kanssa hän vietti lapsena paljon aikaa. Jo silloin Elina oppi paljon vanhoista lajikkeista. Isoäiti oli aina kukkapenkissä.
– Olen aina viihtynyt pihatöissä, mutta oman pihan myötä piha-rakkaussuhde pääsi valloilleen. Tää on ollut ihan mahdotonta touhuu.
Koko perhe on vedetty mukaan Elinan puutarhaharrastukseen.
– Mää sanoin Mikolle, että nyt olis tällänen paviljonginraato, jota pitäisi lähteä hakemaan. Mikko kysyi vaan, että “kuis kaukaa”, mutta ei se muuten kauheasti vastustele.
Etupiha on aurinkoinen etelän puoli ja takapiha jatkuu metsän puolelle. Talon takana on korkea kallio. Koko talo on rakennettu kallion ehdoilla. Tontilta on kaadettu metsää ja tilalle on tullut haapoja, joita Elina pitää haastavina, kun niiden juuret leviävät ihan joka paikkaan.
Elinan pihaideologiassa pitkin pihaa on haravia ja lapioita, että jos vähänkin on aikaa tehdä, niin työvälineet olisivat heti käsillä. Elinalla ja Mikolla on 8- ja 2-vuotiaat pojat.
– Vanhemman pojan kanssa on helppo puuhastella pihalla, mutta nuoremman kanssa ei. 2-vuotias haluaa mennä aina päinvastaiseen suuntaan ja tehdä jotain muuta kuin ollaan tekemässä.
Pihalta löytyy pieni kanala, jossa asustaa kahdeksan kanaa ja Arvi-kukko.
– Kanala oli kyllä alunperin ihan Mikon idea. Kun se päästi suustaan semmosen, et oliskohan kanat mukavii ja mää sanoin, et no todellakin olis, kertoo Elina kanalan perustamisesta.
Ajatusta kypsyteltiin jonkin aikaa ja mietittiin, että mihin kanat pihalla laitettaisiin. Sitten löytyi vanha leikkimökki, josta tehtiin talvilämmin asumus.
Hyötykasveja Elina kasvattaa puisissa laatikoissa. Niissä kasvaa mansikkaa ja erilaisia sipuleita.
– Sitten lasten kanssa kylvetään joka vuosi vaihtuvia juttuja, vaikka porkkanaa ja papuja.
Kasvihuonekin on ja siellä yritettiin yhtenä kesänä kasvattaa tomaattia ja kurkkua. Se ei ollut menestys.
– Musta ei tullut kasvihuoneviljelijää. Mulla onnistuu kukkien kanssa paremmin kuin hyötypuutarhan.
Kasvihuone on nykyisin kalustettu ja toimii teehuoneena, jossa käydään lasten kanssa eväsretkellä.
– Ja kun mikään ei riitä, niin sitten olen lähtenyt tuonne metsään tekemään tämmöstä alppiruusualuetta, ettei vaan olis liian vähän hoidettavaa. Tämä on liian aurinkoinen paikka alppiruusuille, mutta olen nyt päättänyt, että tähän ne tulee.
Alppiruusujen vieressä on kanto ja kuollutta puuta. Elina haaveilee kokonaisesta kantopuutarhasta. Kantopuutarhat sijoitetaan yleensä varjoisiin paikkoihin ja niissä käytetään kantoja ja muuta puuainesta katseenvangitsijoina. Kantojen lomiin istutetaan suurilehtisiä perennoja ja saniaisia.
Uusia ideoita Elina löytää puutarhalehdistä ja netistä. Tällä hetkellä suunnitelmissa on pihan uudemmalle puolelle tehdä pieni puro ja lampi. Puutarhalehdestä löytyi juuri sopiva mallikuva ja nyt metsästetään liuskekiviä rakennelman toteuttamiseksi. Lapsille pitäisi myös tehdä oma leikkipaikka.
Elinan unelmien pihassa olisi eri tasoja ja erilaisia huoneita. Haaveissa olisi myös jonkinlainen varjopuutarha ja kosteikko. Tämän hetkinen piha on lähes kauttaaltaan aurinkoinen.
– Ja jos nyt olisin vasta rakentamassa taloa, ottaisin ammattilaisen tekemään pohjat pihalle.
Puutarhan hoito on Elinalle hermolepoa. Siinä kuokkiessa ja kiviä kantaessa ajattelee ihan toisenlaisia asioita.
– Vaikka itse näen ennen kaikkea sen keskeneräisyyden, niin aina välillä näkee senkin, että tästä pihasta on tullut ihan kiva. Sitten kun kaikki kasvaa ja kukat kukkii, niin on tosi nättiä.
