
Danylo Danchuk myös päässälaskukisassa
Vuotuinen valtakunnallinen matematiikkakilpailu järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta toukokuun ensimmäisellä viikolla. Edellisvuosina kouluissa on kisattu jo aikaisemmin.
Lähes kaikki Someron 9. luokan oppilaat osallistuivat kilpailuun. Se koostui kahdesta osiosta: tehtävistä ilman laskinta ja tehtävistä laskimen kanssa.
– Tänä vuonna tehtävät osoittautuivat koulumme oppilaille suotuisiksi ja ehkä hieman helpommiksikin. Kiitettäviä suorituksia kertyi peräti seitsemän, kertoo lehtori Ulla Virkki tyytyväisenä.
Someron Säästöpankki palkitsi kolme parasta Someron kouluissa opiskelevaa. He ovat Danylo Danchuk, Niklas Pyykkö sekä Daniel Jalli.
– Danylo on lahjakas matematiikassa. Hän menestyi erinomaisesti myös Varsinais-Suomen oppilaille järjestetyssä päässälaskukisassa aiemmin keväällä, onnittelee opettaja Virkki.
Danylo Danchuk sijoittui jaetulle kahdeksannelle sijalle MAOL Turku ry:n, Turun kaupungin ja Turun Yrittäjien järjestämässä huhtikuisessa päässälaskukilpailussa. Kilpailu oli suunnattu Varsinais-Suomen 7.–9. luokkien oppilaille.