Rauhallinen päätös valtuustokaudelle
Nykykokoonpanolla viimeisen kokouksensa istunut Someron kaupunginvaltuusto sai tiedokseen kaupungin osavuosikatsauksen, joka on vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden tammi-maaliskuun ajalta.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen kertoi alkuvuoden sujuneen myönteisesti. Toimintatuottoja oli kertynyt maaliskuun loppuun mennessä 1,69 miljoonaa euroa eli 22,5 prosenttia talousarviosta. Vuonna 2024 vastaavana ajankohtana kertymä oli noin 1,52 miljoonaa euroa.
Toimintakuluista oli toteutunut 7 miljoonaa euroa eli 23 prosenttia. Toimintakate oli noin 5,35 miljoonaa euroa, kun vuonna 2024 noin 5,22 miljoonaa euroa. Toimintakate on noin 0,13 miljoonaa euroa edellistä vuotta suurempi ja 23,2 prosenttia talousarviosta.
Toimintakulut ovat viime vuotta suuremmat, jonka Suikkanen arvioi johtuvan pääosin työllisyys- ja elinvoimapalveluiden siirtymisestä kaupungin hoitoon.
Verotuloja oli tilitetty maaliskuun loppuun mennessä noin 4,3 miljoonaa euroa, joka on noin 0,27 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten. Tuloveroja on kertynyt noin 3,5 miljoonaa euroa, joka on noin 0,26 miljoonaa euroa viime vuotta enemmän. Yhteisöveroja oli kertynyt noin 0,47 miljoonaa euroa, joka on lähes saman verran kuin viime vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ja kiinteistöveroja noin 0,13 miljoonaa euroa, joka on hieman viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Kaiken kaikkiaan verotulojen toteutuma oli noin 25 prosenttia talousarviosta.
– Muuttovoitto on jatkunut lievänä, mutta luonnollinen poistuman (kuolleisuuden) määrä on kasvanut.
Valtionosuuksia on saatu noin 2,4 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 2,1 miljoonaa euroa.
Rahoitustuottojen ja -kulujen jälkeen vuosikate oli noin 1,3 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavana aikana oli noin 0,8 miljoonaa euroa.
Suikkasella oli huonoja uutisia: valtionosuuksien tarkistuksia on tulossa ja kuntien verotulo-osuudet tulevat heikkenemään. Suikkanen arvioi, että Someron kohdalla se tarkoittaa satojentuhansien menetyksiä vuosilta 2024–2025.
Riitta Lehtinen (sd.) kysyi, onko Jukolan tiloihin kaavailtu Nummisen galleria toteutumassa tänä vuonna. Kaupunginjohtaja kertoi, että M. A. Nummisen kanssa keskustellaan asiasta kesällä. Suikkanen arveli, ettei gallerian toiminta ala vielä kuluvan vuoden aikana.
Myös hyvinvointiraportti annettiin valtuuston tiedoksi. Monilla liikunnallisilla hankkeilla on edistetty somerolaisten, etenkin nuorten ja ikäihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia. Mukana on liikkuvaa koulua, Harrastamisen Someron mallia, Voimaa vanhuuteen -ohjelmaa ja Someron Ikiliikkujia.
Martina Ramsay (kok.) sanoi, että sivistyspuolella on saatu edistettyä hyvinvointia hankerahoituksella.
– Mutta mitkä ovat kustannukset? 60 000 euroa on suuri summa käyttää, kun muualta karsitaan, pohti Ramsay.
Kirsti Kurki (ps.) oli tyytyväinen, että ikäihmiset on otettu huomioon.
– Huolenaiheeksi on noussut ikäihmisten osallistuminen, pääseminen ja kulkeminen kyliltä keskustaajamaan palvelujen piiriin. Vaikka järjestetään monia tapahtumia ja projekteja, niin moni kuitenkin jää vaille näistä, kun eivät pääse kulkemaan keskustaan. Pitäkää ikääntyneiden puolia, jotta osallistuminen tapahtuu, ohjeisti Kurki tulevia valtuutettuja. Hän itse jättää valtuuston tähän kauteen.
Mirja Rouhiainen (kesk.) oli huolissaan, ettei tieto tavoita kaikkia kaupunkilaisia.
– Tiedon saaminen perille on haastavaa. Asukaslehti on hyvä. Siellä puhuttiin julkisesta palveluliikenteestä. Www.osoite oli kyllä esillä. Lehtiin pitäisi laittaa suoraan aikataulut, ehdotti Rouhiainen.
Mikko Virtanen (kesk.) sanoi, että väestöennusteen mukaan tulisi ottaa kaikenikäiset huomioon ja miettiä kokonaisuutta. Hän totesi ennusteiden osoittavan työikäisten määrään tulevan todella ison pudotuksen.
– Kaikki väestöryhmät vähenevät, niin nuoret, työikäiset ja jonkin ajan kuluttua myös vanhusten määrä.
Jaana Kyyrä (kesk.) uskoi yhteistyön voimaan muuttovoiton kasvattamisessa.
– Meidän on löydettävä yhdessä keinot saada pidettyä Someron asukasluku aisoissa ja ihmisiä muuttamaan paikkakunnalle.
Valtuusto myönsi 90 000 euron lisämäärärahan asiantuntijapalvelujen hankintaan. Someron kaupunki tarvitsee asiantuntijan apua etupäässä käynnissä olevaan vuoden 2022 Kiinteistö Oy Someron Lamminniemen osakekauppaa koskevaan välitysmenettelyyn, jossa kantajana on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen omistama, selvitystilassa oleva Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy.
Matias Mäkinen (ps.) halusi tietää, kuinka paljon tähän mennessä on kulutettu rahaa ”Lamminniemi-keissiin”. Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen totesi, ettei katso voivansa kertoa summia asian ollessa kesken; tiedot ovat salaisia asian menettelyjen ajan.
50 000 euron lisämääräraha myönnettiin myös kaupungintalon valtuustosalin remonttiin.
– Tykkään näistä valtuustosalin pöydistä. Ne ovat vanhat, kauniit ja käyttökelpoiset. Miksei yhtenä vaihtoehtona mietittäisi pöytien kunnostusta? kyseli valtuutettu Laura Nuotio (kok.).
Kaupunginjohtaja kertoi senkin vaihtoehdon olevan vielä mukana.
Talousarviossa on varattu 150 000 euroa kaupungintalon remontointiin. Remontti jakautuu tälle ja ensi vuodelle. Tälle vuodelle on kaavailtu valtuustosalin kevyttä kunnostusta ja kalusteita pääosin olemassa olevasta ylioppilaskirjoituskalustosta. Määräraha on 30 000 euroa.
Vuodelle 2026 on suunniteltu kaupungintalon aulatilan peruskorjausta, joka sisältää infopisteen seinät ja uuden palvelutiskin. Lisäksi on suunniteltu aulaan uusi lasiseinä rajaamaan kulkua, uusi alakatto, seinien maalaus, valaisimet ja lattiapinnoite sekä invavessa. Määräraha on 120 000 euroa vuodelle 2026.
Valtuustosalin kevyen kunnostuksen osalta on todettu, ettei ylioppilaskirjoituskalusto mahdu valtuustosaliin pöytien syvyyden takia. Koko kaluston uusiminen kustantaisi arviolta lähes 20 000 euroa. Valtuustosalin yleisilmeen perusparantaminen sisältää: lasiteseinät verhoineen 23 000 euroa, näyttö noin 10 000 euroa, av-kaapeloinnit, kamerapisteet, äänentoisto ynnä muut 2 000–4 000 euroa, sähköt ja pistorasiat seinille 1 500 euroa, seinärimoitus asennettuna 200 euroa neliöltä eli noin 10 000 euroa, ovet asennettuna 2 000 euroa ja rakennustyöt 4 000–5 000 euroa. Yhteensä kustannukset ovat noin 80 000 euroa, joten lisää rahaa tarvitaan 50 000 euroa.