Seuran sihteeri Mari Laine kertoo, että vastauksia tuli mukava määrä, ja niiden pohjalta on nyt pyritty viemään eteenpäin jäsenistön toiveita.
Palautteissa toivottiin muun muassa cheerleadingia lapsille. Syke jatkaakin nyt kesällä viime vuonna alkanutta cheerleading-tuntien tarjontaa.
Cheerleading on näyttävä ja vauhdikas urheilulaji, jossa juuri reilut pari viikkoa sitten Suomen tyttöjen maajoukkue voitti MM-kultaa Yhdysvaltojen Orlandossa kisatuissa kisoissa. Lisäksi junioreiden sekacheersarjan joukkue otti MM-hopeaa.
– Cheerleadingiin kuuluvat olennaisesti akrobatia, hypyt, nostot, korkeat heitot sekä pyramidit. Laji sopii kaikille edellä mainituista innostuneille ja se kehittää kehonhallintaa sekä lihaksistoa ja haastaa oppimaan uutta, kuvailee Laine.
Ohjaajaksi Syke on tänä kesänä saanut Elina Arppen , joka on harrastanut cheerleadingia noin 15 vuotta ja kilpaillut kaikilla ikätasoilla SM-sarjassa. Kilpailuissa hänen suurin saavutuksensa on Euroopan mestaruus. Kokemusta Arppelle on kertynyt noin 10 vuotta kaikkien ikäryhmien valmentamisesta.
– Valmentajana hän on innostava, tarkka turvallisuudesta ja kaikki huomioon ottava. Elinan ajatuksena on, että treeneistä tulisi jokaiselle jäädä olo uuden oppimisesta ja itsensä haastamisesta, kertoo Laine.
Cheerleading kurssi järjestetään kesäkuussa tiistaisin Joensuun koululla kahdelle eri ikäryhmälle, 7–9-vuotiaat ja 10–12-vuotiaat.
– Kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan Sykkeen nettisivulta löytyvän Hoika-ilmoittautumislinkin kautta 12.5. alkaen.
Aikuisten palautteissa toivottiin pilates-tunteja.
Laine kertoo, että toiveisiin vastataan, sillä Syke järjestää kahden kerran Pilates-lyhytkurssin. Somerolta kotoisin oleva, nykyisin pääkaupunkiseudulla asuva Adeliina Frankberg tulee pitämään kurssin 14.–15.5. Kiiruun koululle.
– Adeliinan pilatestunti on tehokas, mutta lempeä, ja se sopii kaikentasoisille liikkujille. Pilates vahvistaa erityisesti keskivartalon syviä lihaksia ja tukee samalla koko kehon voimaa ja hallintaa, kehittäen liikkuvuutta ja tasapainoa. Harjoitus haastaa juuri omalla tasolla ja tunnin jälkeen olo on energinen ja vahva, kuvailee Laine.
Syksyllä uuden jumppakauden alkaessa Sykkeellä on tarkoitus järjestää pidempi kurssi tai saada pilates mukaan lukujärjestykseen. Myös cheerleading aiotaan lisätä syksyllä lasten lukujärjestykseen.
Syksyn lukujärjestystä tehtäessä Sykkeessä pyritään muutoinkin huomioimaan keväällä saadut palautteet.
Kesäkuussa Syke tarjoaa edellisten vuosien tapaan kesäjumppia sekä aikuisille että lapsille.
– Maanantain aikuisten jumppavuoro on sovitettu samaan aikaan ja samalle koululle 3–6-vuotiaiden lasten jumpparyhmän kanssa, jolloin vanhemmat voivat jättää lapsensa omaan jumppaan ja jumpata itse omassa jumpassaan samaan aikaan. Miehille on oma viikoittainen ryhmänsä, joka kokoontuu urheilukentällä. Puisto-Asahista päästään nauttimaan tiistaisin Akustinpuiston vehreissä maisemissa. Aktiivinen alkukesä on siis taas tulossa, lupaa Laine.
Syksyllä alkavat vuoden 2026 Gymnaestradan kenttänäytösten harjoitukset.
– Harjoittelu on syytä aloittaa ajoissa, koska jokaiselle voimistelijalle määritellään oma paikka kentällä eri kuvioissa. Omat paikat varmistuvat helmikuussa 2026.
Kenttäohjelmat esitetään 4.–7.6. järjestettävän Gymnaestrada-tapahtuman päätösjuhlassa.
– Jos haluaisit lähteä mukaan Gymnaestradaan, voit olla yhteydessä Sykkeen Gymppi Nina Vartemaahan , joka osaa kertoa tapahtumasta ja käytännön järjestelyistä lisää. Yhteystiedot löytyvät Sykkeen sivuilta ja somesta, vinkkaa Laine.