Loimi-Hämeen Jätehuollolla on menossa Ekotempaus, joka saapuu Somerolle 26. toukokuuta. Tempauksen aikana LHJ:n keräysautot kiertävät haja-asutusalueilla vastaanottamassa pieniä eriä kotitalouksien vaarallisia jätteitä maksutta. Ekotempaus on käynnistynyt vuonna 1997 ja vuosien myötä laajentunut kaikkiin LHJ:n omistajakuntiin.
– Tapahtuma on siis lähes yhtä vanha, kuin tänä vuonna 30 vuotta täyttävä yhtiömme. Nyt on hyvä hetki tehdä kevätsiivousta ja tutkia, löytyykö omista varastoista pois joutavia vaarallisia jätteitä, LHJ:n työnjohtaja Tommi Savo kertoo.
Ekotempauksessa kerättävät vaaralliset jätteet ovat nimensä mukaisesti käytöstä poistettuja aineita, jotka voivat väärään paikkaan päätyessään aiheuttaa haittaa tai vaaraa ihmisten terveydelle tai ympäristölle.
– Keräykseen voi tuoda esimerkiksi käytöstä poistettuja maaleja, liimoja, lakkoja, paristoja, akkuja, aerosoleja, öljyjä ja torjunta-aineita. Toimitamme keräykseen tuodut jätteet turvalliseen loppukäsittelyyn.
Tempauksessa ei kuitenkaan vastaanoteta tai tyhjennetä öljytynnyreitä. LHJ vastaanottaa öljytynnyreitä ainoastaan Kiimassuon jätekeskuksessa Forssassa ja Hallavaaran jätekeskuksessa Sastamalassa.
– Isommista eristä on hyvä ilmoittaa jätekeskukselle aina etukäteen. On myös olemassa toimijoita, jotka noutavat isoja määriä jäteöljyä maksutta suoraan kotoa.
Tarkemmat tempauspysäkit, aikataulut ja ohjeet vaarallisten jätteiden tuomiseen löytyvät LHJ:n kotisivuilta ja toukokuun alussa ilmestyvästä asiakaslehdestä.
– Kannattaa myös muistaa, että kaikki jäteasemamme ja vaarallisen jätteiden keräyspisteinä toimivat kontit ottavat vaarallisia jätteitä maksutta ympäri vuoden, Savo sanoo.
LHJ:ltä toivotaan, että Ekotempaukseen osallistuvat ihmiset kiinnittävät huomiota turvallisuuteen tuodessaan vaarallisia jätteitä tempauspysäkeille.
– Koska vaarallisia jätteitä kerätään esimerkiksi koulujen ja kauppojen parkkipaikoilla, jätteitä ei saa tuoda pysäkeille etukäteen virallisen keräysajan ulkopuolella tai jättää niitä valvomatta.
Vaaralliset jätteet suositellaan myös pakattavaksi alkuperäiseen pakkaukseen aina kun se on mahdollista tai merkitsemään pakkauksen sisältö esimerkiksi tussilla.
– Puolityhjien pullojen ja kanisterien sisältöjä ei saa sekoittaa keskenään, sillä eri aineiden yhdistäminen voi aiheuttaa haitallisen reaktion. Käsittelemällä vaarallisia jätteitä oikeaoppisesti välttää vaaratilanteita ja pitää huolta ympäristöstä, Savo muistuttaa.
Somero/Tammela
Ekotempaus
klo 15.30–16.00 Letkun ent. koulu (Valkeaviidantie 24, 31380 Letku Tammela)
klo 16.30–17.00 Oinasjärven koulu (Helsingintie 2103, 31470 Somero)
klo 17.30–18.00 Somerniemen torin paikoitusalue (Puutarhatie 1, 31470 Somero)
klo 18.30–19.00 Häntälän kyläkeskus (Häntäläntie 322, 31450 Somero)
klo 19.30–20.00 Pitkäjärven koulu (Turuntie 1307, 31520 Somero)