
Teksti ja kuvat Tarja Kauppinen
Häntälässä oli lauantaina tarjolla luontoelämysten, luontopolun ja kahvilakioskipalveluiden lisäksi kesäkukkia. Ilmeisesti tuulinen ja kylmä sää verotti jonkin verran osanottajia. Esimerkiksi perennanvaihtajia ei juuri näkynyt, mutta muuten ihmisiä liikuskeli alueella.
– Viime vuonna tapahtuma veti runsaasti väkeä ja kesäkukkia tilattiin jopa ennakkoon, kertoi Lounais-Someron Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anne Kerminen.
Puutarha Koivusen Heli ja Enni Koivunen olivat tuoneet myyntiin monenlaisia kesäkukkia.
– Olemme olleet jo useana vuotena tässä tapahtumassa touko-kesäkuun vaihteessa. Yleensä myymme kukkia ainoastaan suoraan puutarhalta, joka sijaitsee aivan Salontien varressa, Heli Koivunen selvitti.

Kerminen sanoi Häntälän notkojen kiinnostavan.
– Meillä on käynyt täällä valtavasti ihmisiä tutustumassa notkomaisemiin tämän kesän aikana. Esimerkiksi perjantaina oli 37 henkilön bussiseurue. Notkoissa voi juuri nyt nähdä pikkuapolloperhosia ja onpa siellä nähty amiraaliperhonenkin, lisäksi kullerot kukkivat juuri nyt, vinkkasi Kerminen.
– Yhdistyksellä on kaupungin, osuuspankin ja Someron Talonpoikaissäätiön kanssa neljä työllistettyä ylläpitämässä kioskipalveluita. Nyt työvuorossa on Rasmus Laaksonen. Sunnuntaisin on joku paikallisista emännistä paikalla tuoreiden munkkien tai esimerkiksi viinereiden kanssa, Kerminen kuvaili.
Sanna Kuisma oli tullut kesäkukkapäivään seurueen kanssa.
– Perennat kukoistavat pihallani. Vaihdoin juuri vuorenkilpiä kurjenpolviin, koska löysin lehtokotiloja puutarhasta. Etanat eivät kuuleman tykkää kurjenpolvista, hän arveli.
Leena ja Erkki Veikkola tulivat etsimään tulisalvioita.
– Viime vuonna ne menestyivät hienosti mökillämme Terttilässä ja mistään muualta emme niitä löytäneet ennen kuin täältä tänään, he iloitsivat.
Ensi lauantaina Ida Matalamäki ja Mia Manninen pitävät villiyrttien jatkokurssin, jossa erilaisia yrttejä etsitään luonnosta.