Kaikille kolmelle ruokajaolle on tarve

1
Sonja Leino (oik.) ja Vita Fadieieva pakkaavat ruokajaon tuotteita valmiiksi kasseihin. Myös Valentina Snequrova (vas.) ja Olha Hiazunova työskentelevät ruokajaossa vapaaehtoisina.

Somerolla annetaan ruoka-apua ruokajaon muodossa nyt kolmelta eri taholta.

Lahjoitusruokaa jakavat Svenssonin lähimmäispalvelukeskus, Fontanan monitoimitupa ja Someron Helluntaiseurakunta.

Svensson on myös aloittanut ylijäämäruoan jaon yhteistyössä kaupungin kanssa.

Koulujen ylijäämäruokaa jaetaan nyt Svenssonin kautta annoksina.

Ruokakasseja eri ruokajakoja varten pakataan Somerolla pitkälle yli 300 viikoittain.

1 KOMMENTTI

  1. Ihailtavaa toimintaa Somerolla. On ymmärretty että että kaikki ihmiset eivät ole onnekkaita, terveitä, on ihmisiä joilta puuttuu pohja ponnistaa pinnalle elämässä.

Kommenttien lisääminen on estetty.