
Uusi kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin viime vuoden erinomaisen tilinpäätöksen. Tulos oli odotettua parempi, sillä vuoden 2024 talousarviossa ennakoitiin noin puolen miljoonan alijäämäistä tulosta. Yksi syy hyvään tilanteeseen oli se, että kaupungin menot jäivät merkittävästi alemmiksi kuin oli arvioitu.
Tilikauden noin 1,5 miljoonan ylijäämä sai kiitosta ryhmittymien ryhmäpuheenvuoroissa.
– Kiitokset viranhaltijoille erityisen hyvästä työstä, kiitteli Jaana Kyyrä keskustan puheenvuorossa.
Hän otti esille 9 miljoonan investointisumman, josta suurin osa meni tehostetun palveluasumisen yksikön, Satumaan rakentamiseen. Sitä kautta myös kaupungin lainamäärä nousi.
– Leivonpesän päiväkodin rakentaminen on merkittävä satsaus ja osa Someron vetovoiman lisäämistä. Sitä kautta houkutellaan väkeä Somerolle. Taklataan yhdessä ongelmat ja pidetään talous tasapainossa. Kehitetään palveluja pitkäjänteisesti, valotti Kyyrä tämän hetken investointeja ja uuden valtuuston alkuunlähtöä.
Kokoomuksen puheenvuorossa Markku Mäki-Teeri korosti, että kaupungin on jatkuvasti arvioitava, miten tuottaa palvelut tehokkaasti ja miten palvelut vaikuttavat.
Mäki-Teeri oli huolissaan kaupungin korjausvelan suuresta määrästä.
– Onko meillä varaa antaa kiinteistöjen rapistua?
– Hyvä, että meillä on ollut käytössä harkittu talouspaketti. Kaupunki on toiminut tehokkaasti. Ylijäämäisellä tuloksella on parempi varautua tuleviin haasteisiin, totesi Taina Ruuhilehto demarien puheenvuorossa.
Ruuhilehto toivoi päätöksentekoon kriittisyyttä ja rakentavaa otetta. Ruuhilehdon toive oli myös, että poliittinen yhteistyö toimisi ja päätöksenteko sujuisi. Hänestä valtuustolla on mahdollista ja voimavaroja kehittää asioita tasapainoisesti yhdessä.
– Olemme saaneet joukkoomme myös uuden ryhmän. Raikasta nähdä myös, että valtuustossa on pieni naisenemmistö.
Ruuhilehto vetosi, ettei somerolaisessa päätöksenteossa nähtäisi jatkossa sanelupolitiikkaa, jota oli koettu olleen luottamuspaikkaneuvotteluissa.
Someron Edistyksen Jutta Varjus totesi Somerolla tarvittavan erilaisia ryhmittymiä.
– Yhteistyöllä on mentävä eteenpäin, ei oma etu edellä. Odotamme hedelmällistä yhteistyötä kaikkien valtuustoryhmien kanssa.
Perussuomalaisten puheenvuorossa Matias Mäkinen toivotti onnea uusille valtuutetuille.
– Olemme valmiit tekemään yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa.
Jutta Varjus sanoi viime vuonna tehdyn paljon: saatiin oppimisympäristöselvitys maaliin, skeittipuisto, Mäkelän alue kuntoon, hulevesiviemäröintiä eteenpäin ja päätös Leivonpesän päiväkodin rakentamisesta selväksi.
Perussuomalaisten mukaan kaupungille riittäisi maltillisempi investointivauhti. Velka asukasta kohden on kasvanut. Matias Mäkinen sanoi, että perussuomalaiset olisivat lykänneet uuden päiväkodin rakentamista.
Mäkisellä oli huoli väestökadosta. Hänestä on tärkeää houkutella väkeä muuttamaan Somerolle isoista kaupungeista.
– Tarvitsemme kaikenlaista väkeä Somerolle; ei käännytetä ketään.
Someron Edistyksen mielestä hyvinvointilautakunta kannattaisi perustaa. Sillä voisi houkutella paikkakunnalle myös eläkeläisiä.
– Virkeille vanhuksille on tilaus.
Varjus oli huolestunut Someron lukion puolesta.
– Meillä on loistava lukio. Sen puolesta kannattaa puhua ja käydä taistelua. Oppimistulokset puhuvat puolestaan, totesi Varjus.
Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm kertoi, että ensi syksynä Someron lukion aloittaa 29 uuden opiskelijan ryhmä. Heidän joukossaan on vieraspaikkakuntalaisiakin.
Riitta Lehtinen (Someron Edistys) sanoi, että oman lukion markkinointi tulee aloittaa peruskoulun 7. luokalla. 9. luokalla se on liian myöhäistä.
Lehtinen kysyi, onko kaupunki hankkinut vuokrattavaksi soluasuntoja muualta tulevien lukiolaisten houkuttelemiseksi ja onko asuntoja jo vuokrattu.
Sivistysjohtaja vastasi, että soluasuntoja on kyllä hankittu ja tarjottu, mutta kukaan ei ole vielä niitä vuokrannut.
Mäkelä-Rönnholm sanoi, että syksyllä on alkamassa lukion markkinoinnin laatuhanke, johon käytetään apuna myös ulkopuolisia ammattilaisia.
Henkilövalinnat
Lautakuntiin ja muihin luottamuspaikkoihin
Sivistyslautakunta: puheenjohtaja Minna Alitalo (kesk.), varapuheenjohtaja Kirsi Helin (vihr.), Reima Anolin (kd.), Eevi Haho (kesk.), Ari Korkiala (ps.), Elisa Kämäräinen (kesk.), Jarno Lehtimäki (kesk.), Riitta Lehtinen (Someron Edistys), Marja-Liisa Mäkäräinen (sd.), Mika Raittila (kok.) ja Mikko Taimela (sd.)
Tekninen lautakunta: puheenjohtaja Harri Känkänen (ps.), varapuheenjohtaja Mikko Älli (kesk.), Jarkko Järvinen (kesk.), Mari Kuusinen (kesk.), Henry Seppälä (kok.), Katariina Tammi (sd.), Maria Tapio (kesk.), Eerika Torkkomäki (Someron Edistys) ja Ismo Valve (sd.)
Ympäristölautakunta: puheenjohtaja Minna Kotti (sd.), varapuheenjohtaja Artturi Lauranto (kok.), Kristina Ambrusin (ps.), Sauli Kaipainen (Someron Edistys), Arto Kankaanpää (kesk.), Outi Laine (kesk.), Sanna Rajala (sd.), Kai Ramula (kesk.) ja Marianne Vaha (kesk.)
Tarkastuslautakunta: puheenjohtaja Antti Kotti (sd.), varapuheenjohtaja Mirja Rouhiainen (kesk.), Jaana Latva-Äijö (sd.), Marko Rantala (kesk.) ja Juha-Pekka Sjöberg (kok.)
Keskusvaalilautakunta: puheenjohtaja Inkeri Majuri (kesk.), varapuheenjohtaja Eero Kulmala (kd.), Sari Salokoski (ps.), Arto Sintonen (sd.) ja Anne Teräväinen (Someron Edistys)
Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta: Totti Nuoritalo (kok.), Marianne Vaha (kesk.)
Salon kaupungin elinvoimajaosto: Antti Kotti (sd.), Riitta Ryhtä (kesk.)
Salon Seudun koulutuskuntayhtymän valtuusto: Elisa Kämäräinen (kesk.), Marja-Liisa Mäkäräinen (sd.)
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän valtuusto: Jaakko Mäkinen (kok.), Pauliina Pätäri (sd.), Jari Takala (ps.), Ismo Valve (sd.)
Forssan jätelautakunta: Sanna Rajala (sd.)
Kiinteistötoimen uskotut miehet: Hannu Kesäniemi (kesk.), Minna Kotti (sd.), Sini Kylämäki (ps.), Jarno Lehtimäki (kesk.), Mikko Lemberg (sd.), Pekka Manni, Jari Muhonen (ps.), Hanna Munter (kok.), Jenny Nyström, Ilkka Suominen (kok.)
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden lautamies: Minna Kotti (sd.), Jarno Lehtimäki (kesk.)
Lounais-Suomen poliisin neuvottelukunta: Ismo Valve (sd.)
Varsinais-Suomen Liiton edustajainkokouksiin: Markku Mäki-Teeri (kok.), Tero Pirttilä (kesk.)