
Someron messut keräsi hyvin yhteen yrittäjiä esittelemään tarjontaansa. Lämminhenkinen tunnelma messuilla sai kiitosta ja järjestelyt luistivat mallikkaasti.Messuilla vieraili reilu 1000 kävijää.
– Saa olla tyytyväinen, miten somerolaiset yrittäjät lähtivät mukaan. Täällä pystymme näyttämään, miten monipuolisesti kaikkea on tarjolla, kaupunginjohtaja Sami Suikkanen kiitteli.
Someron kaupungin osastolla kiinnostivat erityisesti teknisen puolen asiat, järviketjun patohankkeen eteneminen ja rantatontit, joiden kohdalla valitettavasti jouduttiin myymään ”ei oota”.
– Tonttiarvontaan on osallistunut niin paljon ihmisiä, että kupongitkin loppuivat kesken. Tontti arvotaan messujen lopuksi. Myös kaupungilla myynnissä olevat pari huoneistoa on saanut hyvin kiinnostusta osakseen, Suikkanen kertoi.

Messujen järjestäjä, Salon Seudun Elinkeinomessut ry:n puheenjohtaja Jukka Alanko oli myös tyytyväinen.
– Hyvältä vaikuttaa, paikka on myyty täyteen, näyttää kivalta ja lippukauppa on käynyt hyvin. Ehkä tahtia voisi vähän tihentää ja seuraavat messut järjestää aiemmin kuin 20 vuoden päästä, niin kuin edelliset oli, Alanko kertoi alkuiltapäivällä.
Hän näkee messut yrityksille hyvänä mahdollisuutena.
– Tällaiset messut ovat paikkakunnan voiman osoitus, positiivinen juttu. Monillakaan kaupungeilla ei enää ole omia messuja.

Salolaiset Ronja Lönnqvist ja Miika Laaksonen olivat lähteneet Somerolle tyttärensä Bea Laaksosen kanssa, joka viihtyi kaupungin messuosastolla rakentamassa palikoista taloa.
– Yllättävän hyvät messut. Näimme ilmoituksen eilen ja päätimme lähteä käymään. Olemme vielä vain katselleet, ostoksia ei ole tullut tehtyä. Salon messuilla taas emme ole koskaan käyneet, pariskunta naurahti.
Nummelalainen Mari Kaihovaara oli aamulla Somerniemen kesätorilla, kun kuuli kuulutuksen keskustassa järjestettävistä messuista.
– Meillä ei ollut mieheni kanssa mitään suunnitelmia päivälle, joten päätimme lähteä samalla reissulla käymään myös täällä. Ei mitään vikaa näissä messuissa, koiratkin sai ottaa mukaan, kun ne pystyy kantamaan sylissä. Paljon on rakentamiseen liittyvää esillä ja mentalisti Pete Poskiparran esitys oli tosi hieno, Kaihovaara sanaili sylissään kääpiömäyräkoira Ida.