Teosto on listannut viime vuonna Suomen soitetuimmat kappaleet niin eetterissä kuin livenä kuultuna.
Elävän musiikin listalta löytyy edelleen Rauli Badding Somerjoen sekä Arja Tiaisen tekemä Paratiisi. Tällä kerralla se sijoittuu listalla toiseksi. Ykköspaikka nappasi Autiosaari, jonka on tehnyt tunnetuksi Tuure Kilpeläinen. Samalta listalta löytyy myös Unto Monosen Satumaa, jonka sijoitus on yhdeksäs.
Soitetuin kappale Suomessa (radiot, televisio ja elävä musiikki) oli viime vuonna ANIn esittämä Jos puhutaan totta. Kakkosena oli Mirellan Timanttei ja kolmosena Ege Zulun ja Behmin Tunnista tuntiin. Tällä listalla ei huomioitu suoratoistopalveluiden soitetuimpia kappaleita.
Spotifyn listalla kuunnelluin kappale oli Mirellan Timanttei. Kappale keräsi Suomesta myös eniten esityskorvauksia.
Ulkomailta eniten esityskertoja kerännyt kappale oli Daruden esittämä Sandstorm.
Ulkomailta eniten esityskorvauksia kerännyt kotimaine teos oli Jean Sibeliuksen Viulukonsertto op. 47 d-molli.