40 vuotta Torstairasteja
Teksti ja kuvat Olivia Luhtala
Someron Esan järjestämät suunnistuksen Torstairastit täyttävät tällä kaudella jo 40 vuotta, sillä Someron ensimmäisiä iltarastitapahtumia alettiin järjestämään 1985.
Torstairastien alkutaipaleella Ämyrin kartta oli suuressa osassa, sillä se oli useita vuosia Someron ainoa suunnistuksen erikoiskartta. Tämän takia Torstairasteja juostiin niin huonommilla peruskartoilla kuin myös naapurikuntien alueilla, esimerkiksi Perttelissä, Tammelassa, Kiikalassa ja Forssassa.
Heti kaudesta 1985 asti ratamestareina olleet Osmo Kiiski ja Jouko Visa toimivat edelleen aktiivisesti suunnistusharrastuksen parissa ja käyvät Torstairasteilla lähes joka viikko. Lisäksi Visa on ollut suuressa roolissa mukana kartoittamassa Someron metsiä.
Suunnistuksen miehet aloittivat jo kauan ennen kuin Torstairastit saivat alkunsa.
– Meitä oli pieni porukka, joka piti keskenään harjoituskilpailuja viikoittain. Matkat olivat aina 12–13 kilometriä. Niin vaikea oli rata kun metsään vaan sai, ja sinne oli mentävä. Ensimmäisellä kerralla jäi kesken, mutta kyllä se siitä lähti, Visa muistelee ensimmäisiä suunnistuskokemuksiaan.
– Sain 10-vuotiaana vanhemmalta veljeltäni armeijan marssikompassin, ja hän opetti käyttämään sitä. En ollut koskaan ennen nähnyt kompassia. Silloin meillä ei ollut vielä karttoja, mutta opin katsomaan, missä päin on pohjoinen ja etelä, Kiiski kertoo.
Vasta muutamaa vuotta myöhemmin hän sai mustavalkoisia tilakarttoja, joihin oli merkitty metsät, pellot, rajat sekä rajapyykit.
– Kukaan ei opettanut minua suunnistamaan, Kiiski sanoo.
Ensimmäiset suunnistuskisat, joihin hän osallistui, olivat turkulaisten järjestämä tapahtuma Somerniemellä.
– Bussi kulki Turusta kisapaikalle asti, joten menin Kääntelän risteykseen maitopullo ja eväät mukana. Kisoissa kaikki rastit löytyivät.
Somerniemellä järjestettiin piirikunnallisia rasteja 1960-luvun aikana. Tapahtumat kuitenkin loppuivat, kun niitä järjestänyt suunnistaja muutti paikkakunnalta.
Tämän jälkeen sekä Someron Esasta että Somerniemen Veikoista saatiin vieläkin kasaan joukkueita Jukolan viestiin, ja monet aktiiviharrastajat kilpailivat edelleen. Someron seudun kuntosuunnistus oli kuitenkin Hovimäkeen ja muutamille muille alueille sijoitettujen kiintorastien varassa.
Kun iltarastitoimintaa 1985 alettiin Arvi Teppalan johdolla käynnistämään, oli Kiiski epäileväinen siitä, löytäisivätkö somerolaiset rasteille. Kiintorastit eivät olleet keränneet suurta suosiota.
– Ajattelin, että lähden mukaan toimitsijaksi, koska ei se tule kovin kauan kestämään.
Torstairastien alkamisen myötä Someron ja lähiseudun suunnistajat siirtyivät pääasiassa Someron Esaan; osa Somerniemen Veikoista vaihtoi myös Suomusjärven Sisuun.
Kaudella 1985 järjestettiin 16 iltarastitapahtumaa, joissa tehtiin yhteensä 832 suunnistussuoritusta. Keskimäärin yhtenä torstaina metsässä kävi siis 52 suunnistajaa. Vaikka aluksi kävijämäärät eivät olleet suuria, lähtivät ne nousuun, kun käyttöön saatiin lisää karttoja.
– Meillä oli myös ihmisiä, jotka onnistuivat hyvin markkinoimaan Torstairasteja, Kiiski muistelee.
1990-luvun alussa Ämyrin lisäksi käyttöön olivat tulleet Hovimäen, Lamminjärven, Paltan, Hirsjärven sekä Rainummen erikoiskartat, joista jokaisella suunnistetaan Torstairasteja edelleen. Vuosien varrella vanhimpia karttoja on päivitetty useita kertoja ja uusia on valmistunut paljon. Tällä kaudella Torstairasteja juostaan 16:n eri kartan alueella. Kaikki rastipaikat sijaitsevat Someron rajojen sisäpuolella.
Vuoden Torstairastilainen
Ensimmäisten vuosien jälkeen iltarastitapahtumien määrä on kasvanut hieman yli kahteenkymmeneen, jossa se on pysytellyt jo pitkään. Viime vuonna 22:n Torstairastitapahtuman aikana kirjattiin kaiken kaikkiaan 2 111 suunnistussuoritusta, joten keskimäärin metsässä kävi viikoittain 96 suunnistajaa. Tämä ei ole kuitenkaan mitään verrattuna huippuvuosiin, sillä 90-luvulla useamman kauden aikana hätyyteltiin 4 000 kävijän rajaa.
Vuodesta 1992 alkaen suunnistusjaosto on nimennyt Vuoden Torstairastilaiseksi henkilön, joka on aktiivisesti osallistunut suunnistustapahtumiin sekä ilmentänyt iltarastitoiminnan tavoitteita ja arvoja.
Kaudella 2024 tittelin ansaitsi itselleen Eila Kukkonen.
– Isäni harrasti suunnistusta, mutta hän ei koskaan vienyt minua rasteille. Kuusi vuotta sitten ystäväni opetti minut suunnistamaan. Olin pitkään halunnut lähteä rasteille, mutta en osannut edes käyttää kompassia. Hän sanoi, että lähde vaan mukaan, Kukkonen muistelee.
Ensimmäisen Hovimäessä olleen torstairastikokemuksensa jälkeen hän on käynyt suunnistamassa lähes jokaisena kesätorstaina.
– Innostuin heti! En ole montaa kertaa ollut pois.
– En ole mikään aamuihminen, joten tämä iltarastien aika on minulle juuri sopiva.
Vaikka Kiiski ja Visa ovat molemmat käyneet rasteilla vuosikymmeniä, on heillä edelleen intoa suunnistaa.
– Maastot ja luonto ovat pysyneet samoina, mutta kartat ovat menneet valtavasti eteenpäin, pohtii Kiiski.
– Kartan tekemisestä lähtien kaikki on muuttunut, Visa sanoo.
– Ennen tehtiin ensimmäisenä maastotyö ja sen jälkeen puhtaaksipiirrettiin se konseptimuoville. Jokaiselle kalvolle piirrettiin käsin eri väri. Tietokoneiden tuleminen helpotti työtä paljon.
– Jonkin aikaa käytössä olivat peruskarttojen nelivärikartat, Kiiski muistelee.
Peruskartoista kuitenkin luovuttiin vuonna 1989, sillä ne olivat huonolaatuisia ja niistä saattoi jopa puuttua kokonaisia teitä.
– Se ensimmäinen Ämyrin suunnistuskartta oli mittakaavaltaan 1:20 000, Kiiski jatkaa.
Nykyiset suunnistuksen erikoiskartat ovat yleensä joko mittakaavassa 1:10 000 tai 1:7 500, joten ero on suuri.
Myös muu rastien järjestämiseen liittyvä tekniikka on ehtinyt muuttua perinpohjaisesti: ratojen piirtämisestä käsin omaan karttaan on siirrytty valmiiksi tulostettuihin ratoihin ja pihtileimasimista on siirrytty Emit-leimaukseen.
– Nykyään rasteilla ollaan aivan tekniikan huipulla, Kiiski toteaa.
Vuoteen 2006 asti yksi Torstairastien olennainen osa oli ratojen kopioiminen mallikartasta omaan suunnistuskarttaan. Tästä on siirrytty tulostamaan kartat ratoineen päivineen kaikille suunnistajille valmiiksi.
Pihtileimasimet puolestaan tarjosivat pihkaniskoille jopa mahdollisuuksia huijata, etenkin jos radoissa oli isompia koukeroita tai silmukoita. Rastilla omaan pahviseen leimauskorttiin piti tehdä reiät leimasimella, mutta ei pystytty todentamaan, missä järjestyksessä rasteilla oli todellisuudessa käyty.
– Ihan vertailukelpoisia ne ensimmäisten vuosien Torstairastien tulokset eivät varmaan ole, Kiiski miettii.
Sähköinen Emit-leimausjärjestelmä otettiin Torstairasteilla ensimmäisen kerran kokeiluun vuonna 1999. Silloinen ratamestari Jouni Väre kuvaili laitteen toimintaa Somero-lehdessä näin: ”Maaliin tultua suunnistaja ohjataan toimitsijan luo, jossa kortin tiedot puretaan tietokoneelle. Sitten kilpailijalle tulostetaan paperille kaikki aikatiedot. Niitä vertailemalla syntyykin paljon todenmukaisempi jälkipeli.”
Emit-kortti ja tietokone paljastivat virheet ja väärät leimausjärjestykset heti. Sittemmin paperiset tuloslaput ovat vaihtuneet täysin sähköiseen online-tulosseurantaan.
Iltarastien viehätys
Niin ratamestarit kuin myös tavalliset Torstairastien kävijät pitävät iltarasteja hyvänä tapana liikkua luonnossa ja pitää omasta kunnostaan huolta.
– Olen aina tykännyt kulkea metsässä. Tässä saa käyttää päätä ja jalkoja, ja tasapainokin kehittyy, luettelee Kukkonen.
– Kaikki eivät tykkää mennä maantietä pitkin. Eikä tuolla metsässä ole kukaan katsomassa tai arvostelemassa, vaikka siellä kävelisikin, Visa pohtii.
– Luonto on mahtava kuntosali, Kiiski toteaa.
Hänestä yksi osa iltarastien viehätystä on niiden tarjoama vuorovaikutuksellisuus. Läsnä on myös pientä kilpailuhenkisyyttä tuttujen suunnistajien kesken.
– Tärkeintä on kuitenkin, että saadaan ihmiset liikkumaan luontoon. Se pysyy ja elää mukana ja varmasti muuttuukin vuosien varrella, mutta paljon vähemmän kuin me ihmiset.
Iltarastit tarjoavat sekä treenimahdollisuuksia kilpailuissa käyville suunnistajille että mukavan tavan harrastaa suunnistusta ihmisille, jotka eivät halua kilpailla.
Suunnistuksen hyvänä puolena mainitaan vielä rastin löytämisestä syntyvä onnistumisen tunne ja mielihyvä.
– Tämä tekee kaikin tavoin hyvää ihmiselle, Kukkonen sanoo.
– Täällä on myös mukavia ihmisiä, jotka neuvovat aina, jos eksyy metsään, hän nauraa.
Jo vuonna 1994 Somero-lehdessä kirjoitettiin Torstairastien tulosten yhteydessä: Iltarasteista on tullut suosittu tapa liikkua luonnossa ja kohottaa kuntoa tai ainakin ylläpitää sitä. Suunnistus on myös hauska ja mielenkiintoinen ulkoilumuoto ja keino tavata toisia suunnistuskipinän saaneita.
Tämä lausunto selvästi pitää paikkansa vielä kolmen vuosikymmenen jälkeenkin.
Lähteenä käytetty myös Pekka Alitalon vuonna 2010 kirjoittamaa tekstiä Someron Torstairastien pienimuotoinen ja omalaatuinen historiikki.
