Teksti ja kuvat Elina Juntunen
Someron kaupungin liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestämä retki Häntälän notkoihin starttasi uimahallin pihalta. Viitisentoista naishenkilöä hyppäsi tilataksiin kohti somerolaisia alppiniittyjä.
Häntälän kyläkeskuksella meitä vastassa oli paikallinen erä- ja luonto-opas Erä-Hessu eli Heikki Anttila. Vaimonsa Liisa Anttila ahkeroi keittiön puolella.
– Tällaista poikkeuksellisen upeaa ja ainutlaatuista notkomaisemaa ei ole missään muualla Suomessa, tietää Heikki Anttila, joka ohjaa notkokierroksia tilauksesta etenkin keväisin.
Polku notkoille lähtee pienen kävelymatkan päästä kyläkeskukselta. Häntälän notkot ovat jääkauden uurtamia Rekijoen laaksoja, joiden pohjalla oleva Lehtioja on Rekijoen yläosaa. Joki lähtee Reksuolta Kerkolasta jatkuen Someron kylien kautta Kiikalan alueelle yhtyen Terttilänjoen kanssa Uskelanjoeksi.
– Laidunnuksen ansiosta notkot pysyvät hyvässä kunnossa, eivätkä kasva umpeen. Tämä on hiehojen eli nuorten lehmien valtakuntaa alkukeväästä lokakuuhun saakka, Anttila kertoo maisemanhoitajista, jotka ovat tällä kertaa asettuneet meijerin viereiselle niitylle päivää paistattelemaan.
Notkoissa on valtavat määrät erilaisia kasvi- ja eläinlajeja. Anttila tietää harvinaisen perhoslajin, pikkuapollon, toukkien käyttävän pystykiurunkannusta ravintonaan. Se kukkii jo aikaisin huhtikuussa, jopa vielä lumien aikaan.
Me retkeläiset sen sijaan bongaamme ahkerasti pikkuapolloa heti ensimmäiseltä notkon näköalapaikalta lähtien. Ja eipä aikaakaan, kun niitä liitelee vierellämme. Yksin, kaksin, isompina ja pienempinä. Kuvaan sitä ei vaan tahdo saada, niin vilkkaasti täpläsiipi lennähtelee ympäriinsä.
– Rekijokea pitkin on viimeksi 1950-luvun alkupuolella uitettu tukkeja Kiikalan kautta Halikonlahteen, aina mereen saakka, kertoo Anttila katsoessamme näköalapaikalta alas joen suuntaan.
Aprikoimme onko tukkilaisromantiikka ollut oikeasti sellaista kuin elokuvissa, Tauno Palosta ei kuulemma ainakaan ole havaintoa näiltä leveyksiltä.
Erikoisuutena etenkin Peuranpolulla voi nähdä keltavuokon. Kevätesikkoa, mukulaleinikkiä ja isokäenrieskaa kasvaa myös notkoissa. Kulleron näemme laakson pohjalla toisella puolella jokea.
Onpa matkamme varrelle asettunut perhosbongari Kirkkonummelta kuvaamaan. Hän kehottaa meitä leikkimielisesti ajamaan pikkuapolloja kameransa suuntaan.
Notkojen ilmasto on poikkeuksellinen.
– Kesällä saattaa olla huomattavasti lämpimämpää ja talvella jonkin verran kylmempää kuin ylhäällä. Heinäkuussa voi olla jopa hallaa, jolloin joen päälle laskeutuu usva, kuvailee Anttila.
Moni riisuu takkia notkojen pohjalla, auringon lämpö tavoittaa eikä tuulesta ole tuntuakaan suojaisassa laaksossa. On vain lämpö, lintujen sirkutus, perhosten liitelyt, loputtomat kukkaniityt ja notkelmat, veden solina.
Luontopolku käy myös liikunnasta. Täällä saa tasapainotella, käyskennellä korkeuseroissa, loikkia mahdollisten kosteiden kohtien yli ja löytyypä kuntoportaatkin lenkin varrelta. Askelmittari näyttää kävelyä kertyneen nelisen kilometriä. Elämyksiä monin verroin enemmän.
